Jälleen yksi nahkahomojen legendaarinen baari on suljettu. San Franciscon Eagle aloitti 30 vuotta sitten. Se on ollut yksi tunnetuimmista Amerikan nahkabaareista. Omistajat sanovat, että sulkemisen syynä ovat taiteilijakortteleiden roimasti kohonneet vuokrat.


New Yorkissa on SoHo, San Franciscossa on SoMa, eli South Market. Alun perin SoMa oli SoHon tapaan kulttuurikortteleiden aluetta. Siellä oli halvat vuokrat, telakoita, varastohalleja ja työläisten asuntoja sataman ympärillä. Monet taiteilijat päätyivät sinne. Erityisesti 1980-luvun alussa, kun telakat muuttivat Oaklandiin, taiteilijoita tuli tyhjiin halleihin. Kehittyi vilkas yöelämä ja paljon diskoja ja klubeja. Yksi ensimmäisistä oli Eagle Tavern. Siitä tuli nopeasti USAn maineikkain nahkaklubi.

Nykyään SoMa on kokenut saman kuin monet muut taiteilija-alueet maailmalla: kun oli halvat vuokrat, paikalle alkoi tulla suuryrittäjiä ja vuokrataso alkoi nousta. Nyt on päästy jo niin pitkälle, että Eagle lopetti viikonvaihteessa. Vuokra on noussut viime vuosien aikana 20%:n tahtia. Rakennusta yritettiin myös ostaa, mutta sopimusta ei tullut. Closing Party päätti pitkän toiminnan.

Klubinimestä Eagle kehittyi nopeasti “tavaramerkki” homojen nahkapaikkana. Myös Eurooppaan syntyi Eagle-baareja ja -klubeja. Monet niistä ovat kuitenkin jo häipyneet historiaan.