MSC Finland- Tom´s Club 25-v historiaa

MSC:n historiaa

Lähtölaukaus

Alussa vuonna 1975 oli SLM Sweden ja sen suomalainen alaosasto. Toimintaa johti turkulainen Tomi. Joukko nahkakavereita kokoontui 12.-14.9. 1975 pitämään palaveria oman yhdistyksen eli SLM Finlandin (Scandinavian Leather Men Finland) perustamiseksi. Kokouksessa keskusteltiin laajasti SLM Finlandin ohjelmasta ja rekisteröinnistä. Keskustelun tuloksena perustettiin 5 hengen työryhmä, joka valmistelisi SLM:n virallista perustamiskokousta, rekisteröintiä ja toimintaohjelmaa.

Työryhmä ei kuitenkaan kokoontunut koko syksyn aikana, kun hankkeen alkuperäinen käynnistäjä, Tomi, vetäytyi syrjään henkilökohtaisten julkitulovaikeuksien vuoksi. Myös rahastonhoitaja hyppäsi kelkasta. Molemmat olivat uurastaneet kovasti suunnitteluvaiheessa, ja käyneet mm. Ruotsissa luomassa kansainvälisiä yhteyksiä. Ruotsin vastaavan järjestön oli aluksi tarkoitus kattaa sekä Ruotsi että Suomi – nimikin oli jossain vaiheessa SLM Sweden – Finland.

Tuohon aikaan yleinen asenneilmasto oli aika viileä homojen toimintaa kohtaan. Keskusteluseura Psyke oli perustettu jo 1960-luvun lopulla ja SETA perustettiin 1974. Psyke toimi huomiota herättämättä, mutta sen julkaisema 96-lehti oli monelle homolle tärkeä linkki muihin ”samankaltaisiin” ihmisiin. SETA lähti räväkämmin liikkeelle. SETAn lakimies neuvoi tulevia MSC-läisiä, että yhdistystoiminnassa ei saa olla mitään “hyvien tapojen vastaisia” asioita tai sääntöpykäliä. Kokouksissa ei saanut harjoittaa sukupuolista kanssakäymistä ja sadomasokismi oli kiellettyä. SM tulkittiin väkivallaksi.

Valmisteleva työryhmä kokoontui 15.12.1975 suunnittelemaan toiminnan virallista aloitusta. Rakennettiin säännöt ja valittiin yhdistyksen väliaikainen hallitus, jonkinlainen “pula-ajan juntta”. Ensimmäinen virallinen kokous pidettiin Helsingissä Medioman saunassa 21.2.1976, ja tätä päivää pidetään MSC Finlandin perustamispäivänä. Ennen kokousta, 10.2.1976 julkaistiin Prätkäpostin ensimmäinen numero 1-2/1976. Ensimmäisen Prätkäpostin kannessa oli kaavailtu Prätkäpostin asemaa. Lehti tulisi ilmestymään n. kerran kuussa, ja siinä kerrottaisiin yhdistyksen tapahtumista, ulkomaisista tapahtumista, lainsäädännöstä ja tapaamispaikoista meillä ja muualla. Mukana olisi novelleja ja pornotaidetta sekä kontaktipalsta. Kun nyt, 25 vuotta myöhemmin tarkastelee vanhojen Prätkäpostien sisältöä, voi huomata, että lehti on aika ajoin ollut juuri sellainen, jollaiseksi se ensimmäisessä toimintajulistuksessa määriteltiin.

ECMC eli kansainvälinen kattojärjestö oli jo perustettu, ja SLM:ää vastaavia kerhoja oli monissa Euroopan maissa, erityisesti Keski-Euroopassa. Perustava kokous 21.2.1976 valitsi kerhon puheenjohtajaksi Leekun. Hessu joutui sihteerinä vastailemaan seuraavina viikkoina lukuisiin kirjekyselyihin, kun Ratto oli kertonut vuoden 1976 alussa uuden s/m-kerhon perustamisesta. Erityisen paljon ottivat yhteyttä heteromiehet, jotka halusivat alistua ankarille tytöille. Aluksi heille suunniteltiin ns. B-jaostoa, joka myöhemmin voisi irtautua omaksi järjestökseen. Ongelmaksi vuosien mittaan kuitenkin tuli, ettei heterojärjestöön saatu naisia mukaan – eikä siellä haluttu olla vain poikien kesken.

Yhteisiä kerhoiltoja alettiin pitää lähes kuukausittain. Aluksi kokoonnuttiin yksityishuoneistoissa, mutta oli myös ravintolailtoja, mm. Vanhan Kellarin Gaudeamus-kabinetissa, Kultakauhassa ja Ravintola Mercuryssa Sirkan tanssien aikaan. Asupakko oli jo silloin samanlainen kuin nykyisin. Ensimmäisissä Prätkäposteissa oli juttuja erilaisten varusteiden käytöstä ja ostopaikoista ja paljon perustietoa erilaisista s/m-seksin muodoista kuten nyrkkinainnista, sidonnasta, kumista, yms. Ensimmäisen vuoden lopulla yhdistyksessä oli yli 40 jäsentä, tosin maksaneita vain 22.

 

Lamavuosia ja uutta intoa

Toinen toimintavuosi, 1977, oli vaikeuksien vuosi, ja se alkoi hajanaisesti, kun aktivisteja ei saatu riittävästi mukaan toimimaan. Jäsentilaisuuksia oli vain kerran keväällä ja kerran syksyllä. Tärkeä uudistus oli nimen muutos: yhdistyksen nimeksi päätettiin MSC Finland (Motor Sports Club of Finland). Se merkitsi lopullista pesäeroa Ruotsin järjestöstä. Samalla päätettiin anoa jäsenyyttä ECMC:hen, tosin meitä ei vielä hyväksytty, koska jäsenyysanomus oli myöhässä. Virallinen hyväksyntä tuli vasta vuonna 1978. Keväällä otettiin käyttöön uusi logo, jossa teksti kiertää pyöräilevää, kypäräpäistä karhua. Karhun kuva oli nähty jo ensimmäisissä Prätkäposteissa. Symboliikkaa selitettiin näin: karhu luuraa metsissä, se on vahva, maskuliininen ja puolustuskykyinen (kypärä). Yksi pyörä merkitsee tasapainoilua homo- ja heteromaailman välillä.

Kevään 1977 kokouksessa päätettiin kutsua Tom of Finland MSC:n kunniajäseneksi. Tomin merkitys kerholle oli jo tuohon aikaan merkittävä. Tom teki julisteita, joulukortteja ja Prätkäpostin kuvia. Itsenäisyyspäivän tienoilla käytiin hoitamassa suhteita SLM Swedeniin, ja siitä lähtien kerhojemme kesken on ollut jatkuva kontakti. Prätkäposti ilmestyi tuona vuonna aika hajanaisesti. Tekijöitä puuttui. Tilannetta kuvaa hyvin se, että vuoden ensimmäinen numero oli ns. viitoisnumero eli PP 1-5/1977, mutta sivuja oli saatu kokoon 14. Vuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 29.

Vuonna 1978 toiminta alkoi räväkämmin: jo ensimmäisinä kuukausina järjestettiin useita jäsentilaisuuksia, osa Tampereella, ja Prätkäposti ilmestyi säännöllisesti. Syyskesällä julistettiin suunnittelukilpailu uudeksi logoksi. Heinäkuun PP:ssä oli ensimmäistä kertaa kuva nykyisestä logostamme. Uuden logon on suunnitellut Tom of Finland, ja se otettiin virallisesti käyttöön vuoden lopulla.

Kansainvälisen yhteistyön huippuhetkiä oli Ruotsin Baltic Battle joka samalla oli Ruotsin kerhon avajaisjuhla Gåsgrändillä. Suomalaiset olivat luvanneet vastata illan ohjelmasta, ja Tom of Finland oli suunnitellut tilaisuuteen Kylli-täti-piirrosshown, josta tuli menestys. Tarina oli mitä maittavinta kertoi Lassen seikkailuista Suomen saloilla. Jorma U. oli kutsuttu Pariisista esittämään modernia tanssia. Lisäksi tukholmalaisille lahjoitettiin Tomin tekemä rohkea sätkynukke. Todella upeaa kulttuurivientiä!

Mutta oli pikku harmejakin. Oli henkilökohtaisia erimielisyyksiä, jotka kuitenkin nopeasti sovittiin ja toiminta pääsi jatkumaan. Ongelmien syynä oli mm. yksi entinen jäsen, nyt vieras, joka kävi jäsentilaisuuksissa, mutta ei halunnut maksaa jäsenmaksuja. Maksaneita jäseniä oli vuoden 1978 lopussa 59. Jäsenistä puolet oli pääkaupunkiseudulta, ¼ Tampereelta ja loput muualta Suomesta. Kerholla oli yksi kunniajäsen, Tom of Finland. Hän oli jäsen no 1 ja kunniajäsen. Prätkä oli tuohon aikaan vielä aika harvinainen. Arvioitiin, että vain n. 15 jäsenellä oli moottoripyörä.

Kerhon toiminta oli vilkasta. Kevätkaudella 1979 kokoonnuttiin ravintola Redwayssa Kirjalla joka toinen viikko. Redwayssa saatiin käyttöön viinikellari, jossa voi olla nahkat päällä. Viinikellarissa oli baaritiski, telkkari, tikanheittopaikka, levyautomaatti ja hämyinen tunnelma. Aikaisemmissa paikoissa, Kaukasuksessa ja Kultakauhassa, ei ollut alkoholioikeuksia, piti vain lipittää limua. Redwayssa kävi säännöllisesti 15-25 henkeä. Syksymmällä viinikellari annettiin muille, koska MSC tuotti ravintolalle liian vähän. Marraskuussa sattui vielä yhteenotto, kun kirjaliiton puheenjohtaja pikkukekkulissa heitti koko MSC:n porukan ulos. Oli kuulemma hypitty pöydillä joku oli juuri irrottamassa punaista koristeeksi vietyä lamppua)ja oli oltu sopimattomasti pukeutuneita (nahkaromppeet eivät sopineet ravintolan tyyliin). Koko loppuvuoden ohjelma meni uusiksi. Joulujuhlaa vietettiin Kaukasuksessa ja uudenvuoden bileet peruutettiin kokonaan. Arki-iltoina muutama kaveri pistäytyi kaljalle Baari 99:iin kisahallia vastapäätä. Kaukasuksesta tai Kultakauhasta ei tullut pysyvää kokoontumispaikkaa, koska Tomi ja Antero myivät Kultakauhan, eikä uusi omistaja ollut kiinnostunut MSC:läisistä.

Omaa kerhotilaakin etsiskeltiin. Yksi lupaava kellaritila löytyi Mannerheimintieltä, kansaneläkelaitosta vastapäätä, mutta hanke kariutui taloyhtiön asukkaiden vastustukseen. Joku täti-ihminen valitti, ettei hän halua moottoripyörien pärisevän pihassa kaiken yötä. Moottoriurheilukerho oli edelleen evakossa. Prätkäposti ilmestyi vuonna 1979 seitsemän kertaa, ja sivuja kertyi 152. Vuoden aikana PP vakiintui nykyisen malliseksi. Euroopassa oli monenlaisia alan ilmiöitä, joista Prätkäposti raportoi laajasti. Mm. kusi- ja kuraklubi vietti huhtikuussa 10-vuotisjuhlaansa Lontoossa.

ECMC:n vuosikokouksen piti olla syksymmällä Edinburgissa Englannissa. Kokous jouduttiin kuitenkin peruuttamaan, koska tapaus sai yllättäen julkisuutta. Jokin päivälehti oli saanut haltuunsa materiaalia kevään kurajuhlilta ja julkaisi kokosivun skandaalijutun nahkahomoista. Vuosikokous siirrettiin Länsi-Berliiniin. Vuoden aikana jäsenmäärä lisääntyi 66:een. Juhannuksen alla oli nahkisviikonloppu Ruotsinpyhtäällä.

 

Yhteiskunta 1970-luvulla

Homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista 1969. Vielä 50- ja 60-luvuilla monet homomiehet tuomittiin seksuaalisuutensa vuoksi vankilaan. 50-luvun Helsingissä ei juuri vankeusrangaistuksia tullut; poliisin paikallinen johto oli valistunutta. Mutta vielä 70-luvulla homot joutuivat sensaatiolehtien ja poliisin häirinnän kohteiksi. Hymy-lehdessä paljastettiin vuosikymmenen alussa homojen salaista elämää, ja Monsieur Mosse kertoi nimillä monista poikaystävistään. Näiden lehtikirjoitusten takia yksityisyyden suojaa parannettiin 1970-luvun alkupuolella. Poliisikin ihmetteli, mitä ne homot oikein ovat. Puistoissa liikkujilta tarkistettiin henkilöllisyys, uhkailtiin joutumisesta homokortistoon, homoravintolan edessä tarkkailtiin, yms. Kehotuskieltopykälä esti kaiken asiallisen informaation. Mutta Seta pyrki tehokkaasti julkisuuteen. Setassa oli rohkeita nuoria, jotka panivat itsensä likoon mielenosoituksissa, vapautuspäivien marsseilla ja Seta-lehden palstoilla. MSC:llä oli matala profiili. Pelättiin liiallista julkisuutta.

Mutta 1970-luku oli myös iloista aikaa. Vanhan tiskillä istuttiin iltaa, Mäntymäellä käytiin yöllä, rohkeammat uskalsivat piipahtaa myös Laakson ratsastuskentän maisemissa. Kaupungilla oli tiettyjä reittejä, joita cruisailtiin joka ilta. Massaturismi alkoi nousta, ja tärkein lomakohde 1970-luvun alkupuolella oli Amsterdam. Sen saunoissa voi viettää 24 tuntia vuorokaudessa. 1970-luvun loppupuolella alkoi myös New Yorkin ja San Fransiscon aika. Oli myös Village People-aika. Monet kävivät opintomatkalla Nykissä. Sieltä sai mitä halusi. Prätkäposti raportoi Amerikan kuulumisia. Huikein paikka oli ehdottomasti Mineshaft, naimapaikka useammassa kerroksessa. Jokaiselle erikoisuudelle löytyi oma soppensa. Mafia ei puuttunut toimintaan, kun se sai oman osuutensa voitosta. Saksa oli vasta heräämässä uuteen aikaan. Moniin Saksan kaupunkeihin alkoi 70-luvulla syntyä “eksklusiivisia herrojen klubeja”, yksinkertaisemmin: homosaunoja. Berliinistä tuli vähitellen homokeskus, ja Länsi-Saksan homot pyrkivät sinne pakoon, koska berliiniläisten ei tarvinnut mennä asepalvelukseen. Siltä ajalta ovat peräisin monet Berliinin nahkabaarit, kuten Knolle (lopetettu 80-luvulla) ja Knast (suomeksi ’Vankila’).

Suomessa pidettiin huolta kansan moraalista. Poliisi teki laajan pornoratsian, ja Isonroban pornokaupan hyllyiltä kerättiin kaikki s/m-, nahka- ja kumilehdet. Setankaan kanssa ei mennyt järin hyvin. Setassa oltiin hyvin tietämättömiä koko MSC Finlandista. Joku kertoi, että prätkäpostit kerättiin pois uteliaiden katseilta ja siirrettiin perimmäiseen nurkkaan.

Reijo Paukun dragshow esitettiin ensimmäisen kerran Diana-klubilla, ja se menestyi hyvin. Mukana oli kolme nahkamiestä kiiltävine nahkoineen. Monet kuitenkin valittivat, että miesten asut olivat liian muotitietoisia – eivät tosi-nahkamiehen asuja.

1970-luvun lopussa Laakson maisemissa riehui ns. Kallion jengi, joka ryösteli homoja ja satunnaisia ohikulkijoita. Jengi saatiin kiinni ja tuomioiden aikaan oikeudessa puhuttiin ‘muotivillityksestä” eli homojen hakkaamisesta. Parikymmentä jengiläistä tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin.

Vuosikymmenen lopussa oli sattunut kaksi raakaa homomurhaa, toinen Lohjalla ja toinen Oulussa. Joillekin MSC-läisille tuli kutsu kuulusteluihin, kun heidän puhelinnumeronsa oli löytynyt murhatuilta. Poliisi oletti jossain vaiheessa murhaajan olevan homoseksuaalinen sadisti.

Naisia mukaan

1979 MSC teki historiaa: ensimmäinen nainen hyväksyttiin jäseneksi, 750-kuutioista Bemaria ajava lesbo. Saman vuoden aikana saatiin toinenkin naisjäsen. Muutama mies erosi vastalauseeksi, koska he epäilivät lesbojen valtaavan koko kerhon. ECMC:llä ei ollut kantaa. Todettiin vain, että muutamalla Keski-Euroopan kerholla oli myös naisia jäseninä.

Kansainvälisyyttä

Kansainvälinen yhteistyö toimi hyvin pohjoismaisissa puitteissa. Vuonna 1978 Tukholman Baltic Battle-tapahtumaan osallistui 250 nahkamiestä, Suomesta tosin vain kahdeksan. Ruotsin kerholla meni mukavasti. Gåsgrändin tilat saatiin lopulliseen muotoonsa vuoden 1978 lopulla, ja väkeä siellä kävi aika paljon. Ruotsin kerholla oli tuohon aikaan 237 jäsentä. Köpiksessä avattiin Kake-baari.

 

Aallonpohjalla ja uusi nousu

Vuosi 1980 alkoi huonosti, sillä kaikki tilaisuudet vuosikokousta lukuunottamatta peruutettiin, koska ei ollut sopivaa paikkaa. Setan kanssa yritettiin etsiä yhteistä klubihuoneistoa, mutta se taisi jäädä vain mietiskelyn asteelle. Vuosikokous pidettiin ravintola 66:ssa Silver Night Discon vieressä, kokouskabinetissa. Jatkoille lähdettiin Sirkan tansseihin tai Baari 99:iin. Kesällä 1980 purettiin kaiken muun murheen huipuksi Laakson pömpsä. Syksyllä 1980 pidettiin joitakin kerhoiltoja Kantakrouvin kellarikabinetissa, ja siellä kävi 10-20 henkeä. Huonoa vuotta kuvaa myös se, että Prätkäposti ilmestyi kolme kertaa, ja jäseniä oli vuoden lopussa enää 48. Kerhon johdossa tapahtui uudelleenjärjestelyjä. Kerhon raha-asioiden hoidosta oli alkanut tulla kritiikkiä, ja kerhon maine huononi ulkomaita myöten. Ulkomaiset kerhot alkoivat kysellä MSC:n rahatilannetta, kun joku kerhon johtoporukasta lainaili matkakassan täydennystä MSC:n nimissä. Syyskokouksessa vaihdettiin puheenjohtajaa. Uudeksi puheenjohtajaksi pyydettiin Hessu Hän suostui hoitamaan homman niin kauan kuin joku muu löytyy.

Hessu on yksi MSC:n perustajajäsenistä. Useimmat tunsivat hänet “kenkä-Hessuna” tai univormuiltojen amerikkalaisena poliisina. Monet pitivät häntä liian kilttinä puheenjohtajan virkaan, koska hän vain hoiti puheenjohtajan hommat eikä käynyt ruoskimassa jäsenkunta. Hessu piti koko ajan matalaa profiilia ja oli valmis väistymään heti, kun joku muu löytyy. Viime vuosinakin Hessu on noudattanut samaa matalaa linjaa: hän on koko ajan seurannut, mitä tapahtuu, mutta ei ole osallistunut kerhon päätöksentekoon. Hessu on tässä monien sulkeutuneiden ja estoisten ihmisten joukossa poikkeuksellisen avoin, jopa rakkausasioissaan.

Vuonna 1981 MSC sai Hessun ehdotuksesta toisen kunniajäsenen, Leekun. Leeku oli muuttanut Amsterdamiin australialaisen Nigel Kentin orjaksi. Kerhon toiminta oli säännöllistä. Kerhoiltoja oli n. kerran kuussa, useimmiten Bottan saunassa. Saunaillat eivät kuitenkaan miellyttäneet kaikkia, koska pelättiin, että siellä tulee automaattisesti raiskatuksi. Rinnalle kaivattiin ravintolailtoja. Kerhoilloissa kävi väkeä saman verran kuin nykyäänkin, vaikka jäsenmäärä oli huomattavasti pienempi. Aktiivijäseniä olivat mm. Tom of Finland, Hasse, Pauli, Tuomo, Eelis, Pertti, Reino ja Göran. Göran oli samanaikaisesti myös Setan hallituksessa, ja hän joutui vuosien ajan salaamaan MSC:n jäsenyytensä, koska jotkut Setan aktivistit suhtautuivat MSC:hen erittäin kielteisesti. Prätkäposti ilmestyi vuoden 1981 aikana neljä kertaa.

 

Evakossa 1982

MSC:n toiminnassa vuosi 1982 oli hiljaiselon aikaa. Bottan sauna oli hyvin varattu, eikä sitä saatu säännöllisesti kerhon käyttöön. Saunailtoja järjestettiin vain joka toinen kuukausi, ja kävijämäärä jäi alle viidentoista. Vasta pikkujoulu toi vähän väriä arjen harmauteen. Elokuussa tosin oli yksi viikonloppu maalla, pois kaupungin pölyistä. Prätkäpostikin eli hiljaista aikaa, esim. vuoden ensimmäinen numero ilmestyi vasta juhannuksen tienoilla. Evakkotaival toi monenlaista pikkuharmia. Esim. ECMC-vuosimerkit katosivat, ja uusi erä saatiin vasta loppuvuodesta, kun MSC:n edustaja kävi Rotterdamissa ECMC:n vuosikokouksessa. Tuohon aikaan Euroopan eri maissa oli jo 33 klubia. Kun toiminta oli laimeaa, yritettiin löytää uusia aktivisteja. Jäsenkysely tuotti kuitenkin laihan tuloksen. Kerhon hallitukseen ei halunnut kukaan uusi mukaan, mutta kotibileitä olivat jotkut valmiita järjestämään, kunhan ei tule paska- tai kusitahroja. (Monilla MSC-läisillä on aina ollut siisteys erityisharrastuksena!)

Joulun alla kerho lähetti muille eurooppalaisille kerhoille joulutervehdyksen, Tomin piirtämän julisteen, jossa on 40 komeaa miestä. Malleina on ollut monia amerikkalaisia, mutta joukosta löytyy muutama MSC:n jäsenkin. Prätkäpostin teossa oli suurena vaikeutena se, ettei löytynyt kirjapainoa, joka olisi painanut jäsenlehden. Pornografiaa ei tuohon aikaan yksikään kirjapaino halunnut painaa. Hessu oli koko 1982 puheenjohtajana. Kerhon jäsenmäärä oli vuoden lopussa 44 henkeä.

 

Oma kerhotila

Vuosi 1983 toi uutta intoa toimintaan. Leekun vaellusvuodet olivat päättyneet, ja hänet valittiin taas puheenjohtajaksi. Vuoden aikana tapahtui monenlaisia asioita, mm. perustettiin motoristijaosto, joka toimii edelleen. Kerhoiltoja pidettiin Polin Pokkamontussa joka toinen viikko. Leeku etsi kuitenkin uutta asuntoa, joka sopisi samalla kerhotilaksi. Sellainen huoneisto löytyi Huvilakadulta katutasosta, omalla sisäänkäynnillä. Samaan aikaan Leekulle kuitenkin tarjottiin toistakin asuntoa Mikonkadulla, kaupungin keskeisimmällä paikalla. Siellä ehdittiinkin pitää kaksi kerho- ja saunailtaa, mutta syystä tai toisesta vuokrasopimuksesta ei tullutkaan mitään. Myös Huvilakadun asunto oli jo mennyt muille.

Syyskuussa löytyi MSC:n ensimmäinen oma kerhotila Vilhovuorenkadulta. Avajaiset olivat syyskuun 24.pnä. Ajankohta oli hyvä, sillä Seta oli juuri menettänyt Polin diskon AIDS-kohun vuoksi. Avajaisissa puitteet olivat vielä vaatimattomat: nopeasti kokoon kyhätty kerhotila, baaritiskinä toimistopöytä ja takahuone täynnä rakennusmateriaaleja. Ei ollut videoita eikä stereolaitteita, mutta ainakin Leekulla riitti intoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Huoneiston vuokra oli 850 markkaa kuussa. Kovin suosittu kerhotilasta ei kuitenkaan tullut. Monia harmitti huoneiston alkeellisuus. Mutta kun pidettiin kunnostustalkoita, niihin saatiin mukaan vain hallitus eikä juuri muita. Pikkujoulu onnistui kuitenkin yli odotusten. Väkeä riitti – ja kinkkua. Kerhoisäntiä oli aika vaikea löytää. Jossain vaiheessa asia ratkaistiin niin, että kerhoisännälle maksettiin 50 markkaa illasta. Kerhon yhteyteen saatiin myös varustemyyntiä. Suomeen oli alkuvuodesta perustettu postimyyntifirma Tom’s Trade, joka toi maahan aikuisten leikkikaluja: nahkarannekkeita, vöitä, kyrpärenkaita, ruoskia, dildoja, yms.. Näiden tavaroiden myynti järjestettiin kerholle, ja hinnat olivat varsin kohtuullisia. Kerho sai vuoden aikana monia uusia aktivisteja. Vuosikokouksessa Juha L. valittiin rahastonhoitajaksi, Kari M. varapuheenjohtajaksi, Antti K. ulkomaansihteeriksi ja Hannu M. sihteeriksi. Ja Pikku-Juha hoiteli kerhon siivouksen. Vuoden aikana jäsenmäärä nousi 72:een. Suhteet Setaan päin paranivat, kun Setan päivystysryhmä kutsui MSC-läisiä kertomaan heille sadomasokismista ja nahkakulttuurista. Myös Seta-lehti kunnostautui, kun se haastatteli Tom of Finlandia ja kelpuutti lehteen nahka-aiheisia kuvia.

 

Aids-kohu

Kaikki alkoi lyhyestä kliinisestä raportista kesäkuussa 1981. Los Angelesissa viisi homomiestä oli sairastunut epätavalliseen keuhkotulehdukseen. Lääkäri Michael Gottlieb kutsui tautia AIDSiksi. Lyhyessä ajassa tautitapauksia alkoi löytyä muistakin amerikkalaisista suurkaupungeista. Ensimmäinen uhri oli stuertti Gaetan Dugas, joka kuoli 32-vuotiaana. Kun tutkimustyö Amerikassa käynnistyi, huomattiin, että tauti iski neljään ihmisryhmään: homoihin, haitilaisiin, heroiinin käyttäjiin ja verenvuototautia sairastaviin. Fundamentalistit riemuitsivat: Jumala on nyt rangaissut syntisiä. Ranskalainen Luc Montagnier löysi vuonna 1983 AIDSin aiheuttajan: HI-viruksen. Vuotta myöhemmin amerikkalainen Robert Gallo sai valmiiksi vasta-ainetestin. Aluksi uskottiin, että virusta vastaan voidaan kehittää rokote. Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin tiedämme, että rokotetta ei ole. Tosin uudet lääkecocktailit ovat olennaisesti parantaneet sairastuneiden elämänlaatua ja kuolleisuus on laskenut lähes minimiin.

Kesällä 1983 levisi Suomeenkin aids-hysteria. Seta oli tiedottanut AIDSista jo vuotta aikaisemmin ja Prätkäposti oli kirjoittanut uudesta, homoja kohdanneesta sairaudesta kevättalvella 1983. Antti raportoi, miten Berliinin baarien takahuoneet tyhjenivät taudin pelosta. Mutta asia jysähti kaikkien tietoisuuteen toden teolla kesällä, kun Kikka Valle käynnisti homojen terveystutkimuksen ja löysi ensimmäisen HIV-potilaan. Tältä löytyi Kaposin sarkooma. Jo alusta asti ymmärrettiin, että hiv koskettaa erityisesti MSC:läisiä. Monet olivat cruisailleet Euroopan ja Amerikan suurkaupungeissa. Suhteet Kikkaan olivat hyvät, ja häneltä saatiin kaiken aikaa tuoreimmat sairautta koskevat tiedot. Ongelmana kuitenkin oli, ettei silloin vielä tunnettu AIDSin aiheuttajaa, eikä ollut testiä, jolla sairastuminen olisi todettu. Kesä 1983 oli erittäin vaikea Setan puhelinpäivystyksessä, kun tuhannet homot ja biit yrittivät saada lisäinfoa taudin oireista ja riskikäyttäytymisestä.

Kaiken tämän rinnalla tuntui pikkujutulta se, että poliisi takavarikoi SM-pornografiaa ja Querelle-elokuvalla oli vaikeuksia päästä läpi sensuurin. Homojen asema yhteiskunnassa huononi tuntuvasti. Tuntui, että vuosien työn tulokset katosivat kerralla, kun aids nousi julkisuuteen. Monet lehdet olivat tietoisesti ilkeitä. Mm. marraskuussa Iltasanomat kertoi etusivullaan siitä, kuinka Setan puheenjohtaja Hentilä sai Seta-illassa jakkarasta päähänsä, ja joutui käymään ensiapuklinikalla. “Setalaisilta pallit pois!”, oli Ilta-sanomien kommentti.

Kikka Valle lähetti suomalaisen koeryhmän veret Amerikkaan testausta varten 1984. Takaisin tuli joitakin positiivisia testituloksia. Testaus kehittyi nopeasti, ja jo puoli vuotta myöhemmin voitiin AIDS-tartunta todeta kotimaassa Kansanterveyslaitoksen laboratoriossa. Valle piti MSC-läiset edelleen hyvin ajan tasalla. Hän jopa ehdotti yleistä testausta johonkin kerhoiltaan. Valle harjoitti pelottelun politiikkaa. Hän julisti, että kutakin löydettyä hiv-potilasta kohti on ainakin 10 piilossa olevaa. Vallen ennustus ei pitänyt paikkaansa, ja hänen ja Setan suhteet tulehtuivat pahasti. Setassa ei pidetty siitä, että Valle sai tutkimustyöhönsä miljoonia, mutta asialliseen tiedottamiseen rahaa ei valtiolta liiennyt.

Vihdoin vuonna 1986 perustettiin AIDS-tukikeskus. Tukikeskus oli Setan projekti. Tukikeskus järjesti anonyymejä testauksia ja monenlaista tukitoimintaa. Tukikeskus sai nopeasti vakiintuneen aseman, ja kymmenet tuhannet aidsia pelkäävät suomalaiset saivat puhelimitse informaatiota ja ensitukea. 90-luvulla tukikeskus synnytti poliittisia ristiriitoja ja uhkana oli koko toiminan lopettaminen ja raha-automaattiyhdistyksen tuen osoittaminen Punaisen ristin aids-työlle. Tukikeskus kuitenkin säilyi ja on nykyään olennainen osa hivin vastaista työtä. MSC teki yhdessä tukikeskuksen kanssa nahkamiesten turvaseksioppaan, joka oli varsin suorasukainen ja rohkea. Muutamat MSC:n aktiiviset jäsenet ovat sairastuneet ja kuolleet aidsiin. Useimmat heistä saivat tartunnan jo ennen kuin HI-virus tunnettiin. Hiv on laajasti muuttanut homomiesten elämäntyyliä. Satunnaiset suhteet vähenivät, ja erityisesti ulkomailla oudoissa oloissa, piti olla hyvin pidättyväinen.

Poppersia eli amyylinitriittiä epäiltiin pitkään yhdeksi hivin syyksi. Poppers on nestemäistä ainetta, jota voidaan käyttää esim. hajujen poistoon, mutta 1970-luvulla huomattiin, että poppers antaa joillekin seksiaktissa ylimääräistä potkua. Epäiltiin, että poppers heikentää homomiesten vastustuskykyä. Poppersin vaikutus kestää vain muutamia minuutteja, ja joillekin poppersista tuli olennainen osa seksiä: siemensyöksyä ei syntynyt ilman poppersia. Aluksi poppers haettiin ulkomailta, sitten huomattiin, että sitä voi saada myös apteekista. Kerholla on pitkään ollut pieniä määriä poppersia myynnissä. 1980-luvun puolivälissä ilmaantui toinenkin harmi. Hepatiitti-B alkoi levitä seksikontakteissa, mutta onneksi sitä vastaan voi hankkia rokotuksen.

 

Kansainvälisyyttä vuonna 1984

Kerhon toimintaa yritettiin elävöittää kevätkaudella erilaisin erikoisilloin ja kerhoisännin. Oli Helgaa ja Violettaa, kumi-iltaa, bodausiltaa, sidontailtaa, saksalaista iltaa, kreikkalaista iltaa, jne. Antti K. kokosi erittäin mielenkiintoisen julistenäyttelyn, jossa esiteltiin nahkabaarien julistetaidetta eri maista. Näyttely oli hyvin laaja ja herätti ansaittua huomiota. Näyttelyn avajaisissa Antti esitelmöi eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta nahkakulttuurista. Samana vuonna oli kerholla toinenkin näyttely, jossa esiteltiin pornografian vapautumista lehdissä 1950-luvulta nykypäivään. Esillä oli mm. ensimmäisiä Suomessa myynnissä olleita poseerauslehtiä 1960-luvun alusta. Muuten kerhon toiminta oli aika laimeaa. Edelleenkään sisustus ei vastannut sitä, mitä oli nähty ulkomaisissa homobaareissa. Kerholta ei saanut alkoholijuomia, ja videoita näytettiin vain silloin, kun joku toi laitteet mukanaan. Muutamat erikoisillat onnistuivat kuitenkin hyvin, esim. vappuaaton naamiaiset.

Helsinkiin saatiin ensimmäinen homoravintola, kun Seta osti 10-vuotisjuhlavuotenaan ravintola Gambrinin. Gambrinin paikalla oli vielä 1950-luvulla maineikas ravintola Eldorado. (Eldorado oli Berliinin tunnetuin homokapakka 1920-luvun lopulla, nykyisen Tom’s Barin vieressä. Natsit sulkivat Eldoradon ensi töikseen vuonna 1933). Gambrinin menestys oli aluksi heikko. Kävijöitä oli vähän, ja homojen keskuudessa oli yllättävän kielteinen asenne Setan ravintolaa kohtaan. Mieluummin istuttiin Vanhan tiskillä. Onneksi uusi sukupolvi tuli ja otti Gambrinin omakseen. Hannu L. ponnisteli kovasti Gambrinin sisustuksen ja valojen parissa, ja vähitellen paikka näytti aika mannermaiselta. Kansainvälisellä homo- ja lesbojärjestöllä ILGAlla oli vuosikokous Helsingissä kesällä 1984. Helsingin kaupunki kieltäytyi tervehtimästä kokousedustajia, kuten yleensä tapana on, mutta tv-uutiset kunnostautuivat ja kertoivat ensimmäisenä uutisenaan homojen ja lesbojen kokouksesta. MSC oli mukana kokousjärjestelyissä sen verran, että Gambrinissa järjestettiin ensimmäinen machodisko kokouksen aikana.

 

Sisäisiä vaikeuksia

Keväällä 1984 MSC n puheenjohtajaksi valittiin Raimo entinen Setan puheenjohtaja. Valinta ei kuitenkaan ollut täysin onnistunut, sillä Raimo tapasi elämänsä miehen, jäi nalkkiin ja muutti pois Helsingistä. Hallitus kokoontui silloin tällöin ilman puheenjohtajaa. Syksyllä oltiin jo niin ärtyneitä tästä tilanteesta, että syyskokous päätti erottaa puheenjohtajan. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka.

Jukka oli todellinen namupala. Ensimmäiset kerrat hänet nähtiin Bottalla saunailloissa. Hän oli nuori ja yhdistystoiminnassa kokematon, mutta yhteistyö sihteerin, Hannun kanssa sujui hyvin, ja Jukka pysyikin puheenjohtajana monta vuotta. Jukka ja koko hallitus hoitelivat tehokkaasti suhdetoimintaamme. Moniin ulkomaisiin kerhoihin saatiin suorat yhteydet, kun eri ihmiset kiertelivät Euroopan suurkaupungeissa. Näin kertoi Prätkäposti uuden hallituksen kokouksesta Jukan johdolla:

Juha, taloudenhoitajamme, oli ihan rekkaliftarin näköinen nahoissaan ja farkuissaan: sillä oli sininen satulareppu muassaan. Jukalla, puhiksella, oli musta kiiltävä ja tiukka paita ja sen munat pullotti niin, ettei siitä kehtaa edes tässä puhuakaan. Joten hallituksen istunto parhaimmillaan on oikea Peep-show. Ettäs nyt tiedätte.

Kotimaista yhteistyötä viriteltiin alkukesästä Tulirannassa, kun MSC oli kertomassa omasta toiminnastaan. Ensimmäiset juhannusjuhlat pidettiin Porvoon lähellä. Sen jälkeen juhannusperinne jatkui katkeamatta 90-luvulle saakka. Merkkitapaus oli myös Tom of Finlandin kirpputori, jonka vertaista ei ole sen koommin nähty.

 

Vilkas 80-luvun loppu

Monet Euroopan nahkakerhot viettivät 10-vuotisjuhliaan 1980-luvun puolivälissä. Juhlat olivat mahtavia. Juhlapaikat oli huolella valittu ja esiintyjät eturivin taiteilijoita. Kun MSC valmisteli 10-vuotisjuhliaan, etsittiin jotain sellaista, joka olisi aitoa suomalaista. Se oli saunailta. Noin 70 komeaa miestä kokoontui saareen, joka kokonaisuudessaan oli varattu MSC:n käyttöön. Ulkomaisia vieraita ei ollut kovin paljon; juhlat olivat suomalaisten juhlat. Sama saunaperinne on jatkunut nykyhetkeen saakka. Saunailtaa on sen jälkeen vietetty mm. Jollaksessa, Vartiosaaressa, Hyvinkäällä ja Luukin metsissä Espoossa. Saunailtaan on panostettu, ja kaikki saunaillat ovat jääneet osanottajien mieliin miellyttävinä kokemuksina.

Vuotuiset juhlat saivat nimen FINLANDIZATION. Silloinhan Saksassa ja Suomessa puhuttiin vielä suomettumisesta. Finlandizationin pääjuhla pidettiin eri vuosina eri paikoissa, ja ne olivat merkittäviä tapahtumia koko Suomen gay-maailmassa. Pääjuhla on ollut mm. Lepakossa, Gambrinissa, HTY:ssä ja viimeisin Nosturissa. Vuosi vuodelta pääjuhlan ohjelma ja järjestelyt alkoivat ammattimaistua.

Muunkinlaisia juhlia pidettiin. Gambrinissa oli joka vuosi machodiscoja, joihin valmisteltiin jäsenistön omin voimin erilaisia show-esityksiä. Niistä juhlista poiki myöhemmin ”Villit pippelit”-ohjelmaryhmä. Vuonna 1988 avattiin Gambrinin ovensuuhun pieni ”nahkabaari”, Company. Joitakin machodiskoja oli myös Tampereella. Kun Sirkan tanssit loppuivat Mercuryssa vuonna 1988, menetettiin kansanomainen humppapaikka. Sirkan tansseihin oli kerääntynyt joka lauantai väkeä koko Etelä-Suomesta. Meno oli leppoisaa ja tanssijoita riitti aamuyölle saakka. Setan viikottainen radio-ohjelma, joka alkoi vuonna 1985 Radio Cityn taajuudella, käsitteli muutaman kerran myös nahkaa ja fetisismiä.

Dragshowtähti Mummo, eli Raimo, murhattiin vuonna 1988. Murhaaja on edelleen vapaalla jalalla.

Ulkomaan matkat kuuluivat useimpien nahkamiesten elämään. New Yorkissa alkoi AIDSin takia hiljentyä, kun monet saunat ja takahuoneet suljettiin.. Jotkut kävivät Los Angelesissa ja San Fransiscossa. Berliini oli edelleen vilkas, mutta Amsterdam oli hetken aikaa vähemmän esillä näissä piireissä. Hampuri ja Köln olivat nousussa. Lontoo on aina viehättänyt, vaikka avointa homoelämää siellä ei voinut poliisiratsioiden ja lainsäädännön takia viettää. Erityisesti nahkamiehet olivat poliisin silmätikkuina. Ranskaa puhuvat kävivät tietenkin Pariisissa. Lomaparatiiseja olivat mm. Ibiza, Sitges, Ingles ja Mykonos.

 

Synkkä alku 1990-luvulle

Kerhon pitkäaikainen puheenjohtaja, ”puhis”, Leeku kuoli vuoden 1990 marraskuussa pitkän sairastelun jälkeen. Leeku oli ammatiltaan graafikko. Vanhojen Prätkäpostien graafinen ilme syntyi Leekun työpöydällä. Leeku tuli pohjoisesta. Hän oli syntynyt vuonna 1947 Karungissa. Leeku oli sympaattinen ja pidetty. Koulussa hän sai ”hymypoika”-patsaan ja lempinimen ”Leeku”. Hän muutti Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1966.

Leeku rakasti moottoripyöräilyä. Kesäisin hän liikkui pyörällään ympäri Suomea ja Eurooppaa. Kaikki tunsivat hänet reiluna, rehtinä, rohkeana ja seurallisena kaverina. 70-luvulla Leeku asui jonkin aikaa Ruotsissa. Sieltä palattuaan hänet valittiin MSC:n puheenjohtajaksi. 80-luvun alussa hän eli vuoden Hollannissa isäntä-orja–suhteessa orjana. 1984 paljastui, että hänellä oli HIV-tartunta. Vuonna 1986 Leeku tuli julkisuuteen AIDS-potilaana. Monet kauhistelivat hänen suorasukaista tilitystään elämänsä vaiheista. Leeku toimi aktiivisesti AIDS-tukikeskuksessa ja oli perustamassa AIDS-potilaiden omaa H4-kerhoa. Monissa lehtihaastatteluissa leeku kertoi sairaudestaan, ja jutuista aisti aina, että toimittajat olivat ihastuneet Leekun avoimmuuteen ja rehellisyyteen. Monet MSC:n jäsenistä eivät aina pitäneet Leekun periaatteista, mielipiteistä ja toimintatavoista, mutta hänen avointa ja kieroilematonta käyttäytymistään kaikki arvostivat ja kunnioittivat.

Vuoden 1991 alussa kuoli Göran eli Nenne. Hän oli tullut mukaan kerhon toimintaan 1980-luvun alussa. Monet kuuntelivat mielellään hänen selkeitä mielipiteitään ja kannanottojaan. Nenne toimi jonkin aikaa myös Setan hallituksessa. Hän asui jonkin aikaa ulkomailla, mutta joutui palaamaan Suomeen, kun hänen vakava sairautensa löytyi. Nennen kuoleman jälkeen hänen omaisuutensa säätiöitettiin ns. Spartacus-säätiöksi.

Testamentissaan hän määräsi Amsterdamin asuntonsa käytöstä MSC-läisten hyväksi, mutta Tukikeskus myi sen heti päivittäisten menojensa hoitelemiseksi. Onneksi Helsingin asunto säästyi aids-potilaiden tukiasuntona. Nykyisin MSC on testamentin mukaisesti mukana päättämässä Spartacus-säätiön varojen käytöstä.

Eero, uusimaalainen maanviljeilijä, kuoli vuoden 1990-lopulla syöpään. Eero tunnettiin jämeränä, rehtinä miehenä, joka aina muisti kerhoa mm. joulukuusella.

Vuoden 1991 lopulla kuoli MSC:n kunniapuheenjohtaja, tunnettu homotaiteilija Tom of Finland. Hän oli tullut julkisuuteen vain vajaata vuotta aikaisemmin. Jo ennen Tomin kuolemaa valmistui Ilppo Pohjolan dokumenttielokuva Tomista: Daddy and the Muscle Academy. Se esitettiin myös tv:ssä –leikattuna. Monissa lehdissä oli artikkeleja Tomista. Viralliselle Suomelle oli melkoinen yllätys, että meillä on underground-taiteilija, joka tunnetaan ympäri maailmaa. Gallerie Pelinissä järjestettiin vuonna 1992 Tomin töiden näyttely. Valentin Hoovenin kirja Tomista julkaistiin suomeksi samana vuonna.

Vuoden 1991 Prätkäpostissa no 6 Tuomo kertoi Tomin tarinan omasta näkökulmastaan. 
(toim. huom. julkaisemme tämän Tomin 80-luku osan historiikista erikseen).

 

90-lukua

90-luku oli menestyksellistä aikaa. Magnus B. puheenjohtajana ja Ilkka sihteerinä jaksoivat puurtaa ja innostaa muitakin mukaan. Pihlajatien kerhohuoneisto oli säännöllisessä käytössä. MSC pyrki entistä enemmän julkisuuteen. Vuoden 1992 seksimessuilla Lepakossa oli Ilkan suunnittelema näyttelyosasto ja puheenjohtaja esiintyi radiossa. Carl-Erik veti motoristiosastoa ja vuoden aikana oli useita motoristien yhteisiä retkiä. Myös Hannu M. oli aktiivinen moottoripyöräretkien toteuttaja. Hän kuoli 90-luvun puolivälissä.

Vuonna 1992 perustettiin ToE, Top of Europe, eli pohjoismaisten nahkakerhojen yhteenliittymä. ToE on yrittänyt pitää yllä pohjoismaista yhteistoimintaa, järjestää kerhovierailuja ja esiintyä yhtenä ryhmänä Euroopan kattojärjestön ECMC:n kokouksissa. Pohjoismaisen yhteistyön ongelmana on koko ajan ollut kieli: suomalaiset ymmärtävät huonosti ruotsia, tanskaa ja norjaa. ToE:n toimintaa on arvosteltu kovin sisäänlämpiäväksi. Meiltä Suomesta kokouksissa käy muutama hallitusjäsen ja tällainen matkailu on kovin kallista. Tulokset ovat laihanlaisia, koska pääsisältönä on yhteinen hauskanpito. Jäsenistö hyötyy kovin vähän tästä toiminnasta. Pari valopilkkuakin on ollut: varojen keräys 1992 aloittaneen Tallinnan nahkakerhon tukemiseksi ja vuonna 1995 yritys ottaa kantaa ihmisoikeuskysymyksiin ja tautiluokitukseen, jossa sadomasokismi ja fetisismi edelleen ovat mukana.

”Sisarjärjestö” syntyi, kun Kinky-club perustettiin vuonna 1991 palvelemaan hetero-fetisistejä. 90-luvun lopulla käynnistyi myös Setassa fetisisti-alaosasto.

Seta avasi vuonna 1992 Don’t tell Mama –ravintolan. Muutaman sadan metrin päähän avattiin H2O –baari. Samaan aikaan toimi vielä Gambrini ja Company-baari. Punavuoressa toi Olotila. Mutta suurin menestys oli yhä edelleen Vanhan Kellarilla, kunnes vuonna 1994 Vanha halusi eroon homoistaan. Yksi ja toinenkin entisistä homoasiakkaista yritti sisään, mutta ennen ”ystävälliset” portsarit tukkivat tien. Homoväestö tunsi itsenä loukatuksi. Jokainen Vanhalla kävijä oli vuosien mittaan maksanut melkoisia summia ylimääräisinä ovirahoina, ja nyt kaikilla oli porttikielto. Samoihin aikoihin perustettiin Escale-kahvila, ja se sai osan Vanhan asiakkaista. Vuonna 1993 saatiin isommat kerhotilat Kalevankadulta, suuresta autotallista. Siellä oli todellisen nahkakerhon meininkiä. Toiminta monipuolistui. Prätkäpostista ilmestyi sadas numero vuoden 1994 lopussa.

Prätkäposti on koko MSC:n olemassaolon ajan ollut tärkein yhteys jäsenkuntaan. 70-luvulta lähtien Prätkäpostin tekoon on vuosien mittaan uhrattu tuhansia työtunteja. Alkuvuosina Prätkäposti kertoi paljon tapahtumista ulkomailla. Kansainvälisyys ja globaali maailma olivat vasta aluillaan, mutta Prätkäpostin välityksellä sai jo välähdyksen suurkaupunkien salaisesta maailmasta. 80-luvun Prätkäpostit olivat enemmän kotimaisia. Kerrottiin tautitilanteesta ja kerhon tapahtumista, annettiin ruokavihjeitä ja mukana oli aina kotimaisia novelleja ja rohkeita kuvia. Tom of Finland on tehnyt suurimman osan Prätkäpostin kansikuvista. Toki myös muut maat huomioitiin. Kun joku kävi ulkomailla, hän myös raportoi havainnoistaan PP:ssä. Prätkäpostia teki erillinen työryhmä, joka ei ollut mukana yhdistyksen hallituksessa. Lehti oli kriittinen ja välillä jopa kitkerä, ja hallitus joutui usein pohtimaan, miten lehti ”saataisiin kuriin”. 90-luvun alkupuolella lehteä tehtiin enemmän hallituksen voimin. Nyt, 2000-luvulla, lehti ilmestyy satunnaisesti ja sitä tehdään pientä maksua vastaan. Talkootyöhön ei enää ole saatu ihmisiä.

Aivan uutta 1990-luvun puolivälissä oli univormuryhmä, joka teki erilaisia maastoretkiä ja sotilasliikuntaharjoituksia. Retkillä käytiin mm. Nuuksiossa ja Riihimäen varuskunnassa. Jotkut jäsenet olivat huolestuneita sotilasihanteista ja mahdollisesta natsi-ideologiasta, mutta käytännössä MSC on selkeästi ottanut etäisyyttä kaikkeen natsismiin liittyvään.

Toinen 90-luvun ilmiö on ollut karhujen esiinmarssi. Karhut ovat parrakkaita, usein hieman iäkkäämpiä, ehkä vähän kaljuuntuneita miehiä. Karhujen kulttuuri lähti liikkeelle Amerikasta. Ajateltiin, että kaikki eivät pidä nuorista ja kauniista. Karhut tarjoavat todellisen vaihtoehdon nuorten discokulttuurille. Karhujen toiminta MSC:n sisällä on viime vuosina ollut vilkasta. Kokoontumisia on ollut vähintään kuukausittain.

Yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttui 90-luvulla vapaammaksi, ja se ilmeni mm. Prätkäposteissa: ihmiset esiintyivät lehdessä omilla nimillään ja omilla kasvokuvillaan. MSC liittyi Setan jäsenjärjestöksi. Setalaisten epäluuloisuus on kuitenkin jatkunut niin, ettei ainuttakaan MSC-läistä ole vieläkään valittu Setan päättäviin elimiin.

Lisää talousvaikeuksia tuli, kun paljastui, että upouusi, ennestään tuntematon rahastonhoitaja Ari H. tyhjensi keväällä 1985 kerhoin kassan – yli 40 000 markkaa. Rahoja ei ole koskaan saatu takaisin. Samoihin aikoihin tilintarkastajat löysivät ongelmia edellisen vuoden tileistä. Edellinen rahastonhoitaja siirsi 25 000 markkaa sivuun omalle tililleen. Rahat oli tarkoitus maksaa takaisin vuoden päästä. Mutta kun rahastonhoitajan oma pörssiyritys kaatui, hävisivät myös kerhon rahat. Nyttemmin, vuosien päästä ne on saatu takaisin. Nämä talousongelmat olivat hyvä muistutus siitä, että rahastonhoitajan on aina oltava ennestään tuttu, luotettava kaveri. Uusille tulokkaille ei kassan avaimia kannata antaa!

 

Presidenttejä

MSC Finlandilla on koko olemassaolonsa aikana ollut 12 puheenjohtajaa. Puheenjohtajan rooli on aina ollut erityisen tärkeä; puheenjohtaja on aina ollut kokoava voima ja edustanut julkisuudessa tarvittaessa jäsenkuntaa. Leeku oli ensimmäinen presidentti alkuvuosina 1976-80. Leeku tunnettiin homopiireissä laajasti, ja vaikka hän oli pienikokoinen, häntä lähes “pelättiin”, kun hän näyttäytyi esim. Vanhalla täysissä nahkoissaan. Kerho leimautui voimakkaasti nahkamiesten kerhoksi.

Kun Leeku väsyi, Hessu jatkoi vuosina 1980-83. Hessu oli aina ystävällinen, miellyttävä, ja monelle lienee ollut yllätys hänen MSC-taustansa.

Leeku vietti vuoden Hollannissa, mutta kun hän palasi, hänet valittiin uudelleen puheenjohtajaksi vuonna 1983. Leekun ansiota on, että MSC sai kerhohuoneiston ja jäsenmäärä kerralla hypähti toiselle sadalle. Se oli voimakasta nousun aikaa. Leeku teki vuosikausia Prätkäposti-lehteä.

Raimo oli aikaisemmin Setan puheenjohtaja, ja hänet valittiin nyt MSC:n johtoon 1984. Kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä rakkaussuhde vei hänet Turkuun, ja sinne hän jäi.

Tehtiin rohkea päätös: puheenjohtajaksi valittiin nuori, komea mies, Jukka L. Vaikka jotkut aluksi epäilivätkin, Jukka suoriutui puheenjohtajuudestaan upeasti. Hänen aikanaan luotiin monenlaisia kansainvälisiä yhteyksiä. Kun Jukka matkusti ulkomaille edustamaan Suomea, hänet varmasti huomattiin. Jukan puheenjohtajuus kesti vuoteen 1988.

Jari P. jatkoi vuonna 1988. Hänen kautensa kesti kaksi vuotta. Hän oli tiukka puheenjohtaja; esim. Kokoukset vietiin läpi johdetusti ilman turhaa lörpöttelyä.

Magnus B. tuli puheenjohtajaksi 1990. Magnus oli rohkea puheenjohtaja. Hänen aikanaan oltiin mukana seksimessuilla. Siellä oli MSC:llä oma, Ilkan suunnittelema messuosasto, ja Magnusta haastateltiin jopa tv-uutisissa.

Juha R., komea, rauhallinen puheenjohtaja aloitti vuonna 1990, mutta 2 vuotta myöhemmin hän häipyi ulkomaille. Joku varmaan odotti siellä!?

Ari K:n puheenjohtajuuskausi oli lyhyt, ja päättyi dramaattisesti kuolemaan. Pekka T. jatkoi varapuheenjohtajana kauden loppuun.

Pekka S. jatkoi, mutta hänenkin kautensa jäi kovin lyhyeksi. Pekan aikana kerhotilaan Kalevankadulle tehtiin ensimmäinen poliisiratsia vuonna 1996. Sen jälkeen Pekka erosi puheenjohtajuudesta ja Pekka T. jatkoi käytännössä toiminnan vetämistä.

Harri V:lle taisi käydä samalla tavalla kuin monille muille. Kaksi tehokasta vuotta, 1994-96 MSC:ssa (presidenttinä), sitten muutto Hollantiin töiden (vai miehen?) perässä.

Ja loputhan me tiedämmekin. Riku oli puheenjohtajana, vuosina 1997-99. Hän veti kerhoa tehokkaasti; tuli ratsia ja julkisuutta. Sitten jatkoi Pekka S., lauluntekijä, vuosina 1999-2000 ja nyt presidenttinä on työmyyrä Ari V. eli avp vuodesta 2000 alkaen.

 

Kerhotila

Jo kerhon alkuvuosista alkaen haettiin sopivaa kerhotilaa. Sen tulisi olla Helsingissä lähellä keskustaa, mutta kuitenkin huomiota herättämättömässä paikassa, jossa naapurit eivät häiriinny. Ensimmäinen kerhotila aloitti vuonna 1984 ja se oli Vilhovuorenkadulla, autotasanteen alla. Sinne voi luikahtaa huomaamattomasti. Kerhotilan nimestä äänestettiin ja nimeksi tuli Tom’s club. Ensimmäinen Mr. Leather Finland –kilpailu pidettiin tässä kerhotilassa vappuna 1985. Vilhovuorenkadun kerhotila jäi keskeneräiseksi ja taloyhtiö sanoi sen irti, kun paljastui, millaisesta kerhosta on kysymys.

Kerholla ehdittiin kuitenkin viettää monenlaisia juhlia. Ikimuistettavia olivat esim. vapputapahtumat, pikkujoulut ja naamiaiset.

Vuonna 1987 avattiin uusi kerho Pihlajatiellä. Se oli asuintalon kellarissa, ja kävijöitä kehotettiin liikkumaan taloyhtiön alueella äänettömästi. Kerhotila toimi vuoteen 1992 saakka, ja tuo aika oli toimeliasta ja monipuolista. Vaikka kerho olikin kaukana keskustasta, yhdistyksen johdossa oli touhukkaita ihmisiä, jotka jaksoivat puurtaa yhteiseksi hyväksi.

Vuonna 1993 muutettiin Kalevankadulle autotallitiloihin. Tilaa oli paljon, ja oltiin sopivasti lähellä muita huvittelupaikkoja. Kerhosta muodostuikin nopeasti myöhäisyön paikka, johon tultiin vasta, kun muut paikat sulkivat ovensa. Aamubusseilla oli hyvä lähteä takaisin kotiin yön juhlinnan jälkeen. Kerhotilaan tehtiin ratsia 1995. Poliisitutkimusten mukaan siellä oli oluttarjoilua ja kerhon vetäjä tuomittiin sakkoihin.

Viimeisin kerhotila oli Punavuoressa, teollisuustalon 5. kerroksessa. Tämän kerhon toiminta keskeytyi rajusti vuonna 2000, kun poliisi teki sinne 17 miehen voimalla ratsian. Tieto ratsiasta levisi iltapäivälehtiin ja tilan omistaja sanoi vuokrasopimuksen irti. Jälleen ollaan evakossa.

Kerhotoimintaan on kuulunut olennaisena osana pukukoodi (dress code): sisään on päässyt vain pukeutumalla yhteisesti sovitulla tavalla. Sallittuun vaatetukseen kuuluvat mm. nahka-, kumi- ja farkkuasut, univormut, maastopuvut ja saappaat. Suurissa juhlissa pukukoodista on tingitty, ja se onkin yksi kestopuheenaihe yhdistyksen kokouksissa.

 

Kerhon jäseniä

Monet kerhon jäsenet ovat tulleet ja menneet. Jos kerholta on löytynyt elämänkumppani, kerho on täyttänyt tehtävänsä. Nuoria on yleensä ollut vähän – fetissit alkavat kiinnostaa vasta iäkkäämpänä. Mutta on myös jäseniä, jotka ovat olleet mukana vuosikymmeniä.

Tässä joitakin niistä, joita ei edellä ole erikseen mainittu. Jotkut heistä ovat jo kuolleet, osa on edelleen aktiivisia. Tämä on samalla kiitos vuosien yhteistyöstä kerhon hyväksi.

Tapsa on MSC:n perustajajäsen. Aina, kun on tarvittu väkeä remontteihin tai suursiivoukseen, Tapsa on ollut mukana. Ja juhannusjuhlia emme koskaan unohda!

Ilkka oli aktiivinen sihteeri, joka voimakkaasti korosti MSC:tä rehtien ja miehekkäiden kavereiden järjestönä. Ilkka kuoli AIDSiin vuonna 1994.

Pertti A. rakastaa farkkuasuja ja Katri-Helenaa. Muuten: farkkuasu on parhaimmillaan, kun se on ollut päällä suihkussa.

Veikko (Nahka-Veikko)on ollut kerhon hoviompelija ja oli usein kerhoisäntänä silloin, kun kerhotoiminta vielä oli pienimuotoisempaa.

Hannu L. oli useita vuosia hallituksessa ja tunnettu kädentaidoistaan. Jos jossain tarvittiin remonttimiestä, Hannu kannatti kutsua paikalle.

Jouni L. tosi miehekäs, sihteerinä ainakin pari vuotta.

Risto M. valokuvaaja, Prätkäpostin tiukka toimittaja, aktiivinen 80-luvulla. Nyttemiin hiljentynyt

Raimo N. talousnero, joka on auttanut kerhoa useasti rahapulan aikaan.

Pertti H. pitkäaikainen tilintarkastaja ja yhdistystoiminnan monitoimimies, aikaisemmin aktiivinen moottoripyöräilijä

Pertti K. myös pitkäaikainen tilintarkastaja, toimi pitkään myös AIDS-tukikeskuksen ja Setan puhelinpalveluissa

Pikku-Juha, tietojemme mukaan äskettäin kuollut ahkera puuhailija, siivosi kerhoa, järjesti kerhoiltoja ja viime vuosina soitteli paljon levyjä eri homokapakoissa.

Urho, kuoli jo 1980-luvun puolivälissä

Martti ja Pekka, Espan homohäiden nahkamiehet, tekivät paljon töitä myös MSC:ssä.

Veli-Pekka Turusta, hiljainen, mutta uskollinen MSC:n jäsen.

Jukka N. yhdistysaktiivi, muutti jossain vaiheessa Hollantiin. Onkohan hän siellä vieläkin?

Pete kuljetti bussilla väkeä vuosikausien ajan Finlandizationin tapahtumiin

Juha ja Lars, Juha on jäyhä yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka aina puhuu asiaa. Lars puhuu asiattomuuksia – hän on välillä tosi hävytön, ainakin homojen haukkujia ja etuilijoita kohtaan (ihan oikein niille!).

Matti E. bondage-asiantuntija, uskollinen MSC:n jäsen.

Tuomo N., tuntee Tom of Finlandin historian paremmin kuin juuri kukaan muu.

Moni nimi on varmaan unohtunut tästä listasta. Anteeksi!

Entä te kaikki 90-lukulaiset! Te pääsette historian kirjoihin MSC:n 50-vuotishistoriikissa, jos vain jaksatte uskoa nahkamiesten omaan kerhoon!