Sääolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Ylhäällä St. Gotthardin korkeimmalla kohdalla lämpötila jää kesälläkin alle 10 asteen. Viikonlopuksi siirrytään Zürichiin.

St. Gotthardin sola on historiallisesti ollut tärkeä Alppien ylityspaikka. Jo roomalaisaikana reittiä käytettiin, mutta vasta 1200-luvulla reitti vakiintui käyttöön. Viime vuosisatoina se on ollut tärkeä postireitti. Alue on myös vedenjakaja. Täältä alkavat  Rein-joki, Rhone, Ticino ja Reuss. Täällä päin puhutaan myös kaikkia neljää Sveitsin virallsita kieltä: saksaa, ranskaa, italiaa ja retoromaania.

Fort Airolo -linnoitus on ollut tärkeä osa sveitsiläistä puolustusjärjestelmää.  Graniittikuori muistuttaa kilpikonnan muotoja. Linnoitus rakennettiin 1886-1890. Se oli ensimmäiseen maailmansotaan saakka Euroopan modernein linnoitus.

sveitsilinnoitus

1882 valmistui rautatietunneli St. Gotthardin alitse ja vuonna 1980 saatiin maantietunneli.

Vuonna 2012 Bike Run järjestetään Italiassa. Rooman kerho LCR on vastuussa järjestelyistä.