ECMC:n vuosikokouksen yhteydessä Hampurissa menneen vuoden Mr. Leather Europe, Alexi Carpentieri kertoi tunnelmistaan. Puhe löytyy kokonaisuudessaan audiona Prätkäposti-osiosta (vaatii sisäänkirjoittautumisen).

alexi

Alexin puhe audiona

(vaatii sisäänkirjoittautumisen)

Alexi kertoo, miten hänen mister-nauhansa tuoksui ennen puhtaalta nahalta, mutta nyt tupakalta. Hän on kierrellyt vuoden aikana monilla ulkomaisilla nahkaklubeilla, missä saa polttaa – Ruotsissa ei. Vuosi sitten ystävä ehdotti, että hän lähtisi Mr. Baltic Battle -kilpailuun. Oli neljä kilpailijaa, ja Alexi voitti. Hän on vasta 20-vuotias. Lokakuussa 2011 Kööpenhaminassa hän voitti Mr. Leather Europe -tittelin. Hän oli ylpeä, että hän voi olla esikuvana koko tälle euroopanlaajuiselle yhteisölle. Mutta oli myös pelottavaa, kun kaikki ympärillä olivat paljon kokeneempia. Vuoden aikana hänet on kutsuttu monille klubeille, vaikka kaikkia kutsuja hän ei ole voinut totetuttaa. Hän aikoi lähteä Chicagoon Mr Leather International -kisaan, mutta hän oli liian nuori.  Hän ehkä menee sinne 2013. Tosin sekin vähän arveluttaa, kun voittajan velvollisuudet ovat suuret. Kiitospuheensa lopuksi Alexi antoi kannustusta tulevalle Mr. Leather Europelle (voittajasta ei vielä sillä hetkellä ollut tietoa).