. Uuden Tom of Finland -elokuvan tekijät piipahtivat sunnuntaina Finlandizationin päätösbrunssilla. He kertoivat elokuvan valmistelusta.

tom-ohjaajat-room

Elokuvan ohjaajat Vesa Kuosmanen ja Henri Huttunen kertoivat, että ensi kesänä kuvataan ja ensi-ilta on kevättalvella 2015 Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuvassa halutaan esiin ristiriita: Tom of Finland loi taidettaan jo silloin kun homous oli kiellettyä ja homomiehiä teljettiin vankilaan. Näistä oloista nousi esiin taiteilija, joka on edelleen maailmalla suuri homoikoni. Elokuva haluaa myös vlittää sanomaa: keneknään ei pidä hävetä sitä, mitä on. Tomin työt ovat täynnä iloa, häpeilemättömyyttä, kauneutta ja erotiikkaa.

Elokuvassa halutaan myös murtaa myyttiä. Homoudesta on tullut salonkikelpoista. Niin kauan kuin homomies ei ole “miehinen mies”, homo ei ole uhkaava tai pelottava heteromiehille. Tom eli Touko Laaksonen oli tavoiteltu poikamies, sotaveteraani,  tappanut lähitaistelussa venäläisen laksuvarjosotilaan, siviilielämässä mainostoimistossa päällikkönä. Tästä kaikesta syntyy Tomin kiinnostavuus.

Syyskuun alussa avautuu Kalliossa Vaasankadulal Tom of Finland -näyttely. Näyttlyssä on sekä Tomin omia töitä että sellaisia suomalaistaiteilijoiden töitä, joissa innoittajana on ollut Tomin taide.

Elokuvasta ei tule koko perheen kiiltokuvaelokuvaa, vaan siinä rohkeasti yritetään tavoitella Tomin hurjiakin mielikuvia.

Ohjaajien puheenvuoro kunneltavana (vaatinee sisäänkirjautumisen), kesto 6 min 20 sek.

tom-elokuvanohjaajatroomissa

 

Paikalla oli kaksi päänäyttelijää, Tomia esittävä Olli Rahkonen ja Tomin pitkäaikaista kumppania, Veliä esittävä Martti Manninen.

 

tom-paaosassa

Olli Rahkonen kertoi, että hän vielä tällä hetkellä keskittyy pääasiassa opintoihinsa, mutta ensi vuoden puolella syvennytään enemmän Tom-roolin rakentamiseen. Arkistomateriaalin perusteella Tomista huokuvat lämpö, flirtti ja ihmisläheisyys. Murretta voi harjoitella, mutta muut persióonalliset ominaisuudet voivat olla tärkeämpiä.

Olli Rahkosen haastattelu kokonaisuudessaan 2 min 30 sek

tom-paaosassa-ollirahkonen

 

Brunssilla oli myös uunituore Mr. Fetish Finland 2013, Jouni

 

fetishfinland-roomissa1