Mr Fetish Finland 2016, kansainväliseltä ”taiteilijanimeltään” Holter Finn, luovutti eilen illalla 11.2.2017 mister-nauhansa seuraajalleen Mikolle. Holter Finn oli valittu Mr. Fetish Finlandiksi helmikuun 13. päivänä 2016.

 

 

Mister-kaudellaan hän on liikkunut ahkerasti. Hän on käynyt kolme kertaa Berliinissä, kerran Amsterdamin Europridessä, Roomassa, Nizzassa, Monacossa, ja Lontoossa ja pian hän lähtee Antwerpeniin ja toukokuussa Chicagoon kansainväliseen Mr. Leather -kilpailuun eli IML.ään. Vierailut ulkomaisten kerhojen tilaisuuksissa ovat avanneet aivan uudenlaisen näkymän nahka- ja fetissikulttuuriin.

 

Holter Finnillä on sama huoli kuin monella muullakin. Viime vuosina monet maineikkaatkin nahkaklubit ja -baarit ovat sulkeneet ovensa. Syitä on varmaan monenlaisia, mutta yksi syy on, että kävijöitä ei ole riittänyt. Toiminta kuihtuu pois.

 

Miten mister-vuosi on vaikuttanut yksityiselämään? Kaikki on mennyt hienosti. Avoimuus on ollut tärkeää. Rahaa on tietenkin kulunut rutkasti varusteisiin ja matkoihin.