SLM Copenhagen isännöi tulevana viikonloppuna tämän syksyn ECMC-kokousta. Eurooppalaisten nahka- ja fetissijärjestöjen kattojärjestössä ECMC:ssä on tällä hetkellä 44 jäsenjärjestöä 16 maasta. Suomesta jäsenenä on MSC Finland. Vuosikokouksen eli AGM:n yhteydessä järjestetään myös Mr. Leather Europe –kisa.
Tavallisesti luotettavat lähteet kertovat, että Keltainen Ruusu on kiinni. Onko se suljettu lopullisesti? Asiasta varmaan saadaan lisää tietoa. Nyt ovessa lukee: Suljettu toistaiseksi.
Baltic Battle pidetään joka syksy Tukholmassa. Nyt on se viikonloppu. Ensimmäisen kerran juhla pidettiin 1970-luvun puolivälissä. Tom of Finland teki vuosien ajan tapahtuman julisteen. Julisteissa nähtiin tuttuja kasvoja. Hän myös vieraili tapahtumassa 1980-luvun alussa suomalaisen nahkavaltuuskunnan mukana.
Perinteistä MLC Münchenin omaa Oktoberfesttreffeniä vietetään tämän viikonlopun aikana 15.-18.9.2011. Lauantaiyö on Leijonien yö. Lauantaina alkaa myös Münchenin kuuluisin turistitapahtuma Oktoberfest. Sunnuntaina siellä on supersuosittu Gay Sunday.
QX julkaisi kuvakoosteen Berliinin Folsom Europe -tapahtumasta.
Berliinissä vietetään tänä viikonloppuna Folsom Europe -tapahtumaa. Ainakin parikymmentä suomalaista on jo tavattu juhlakansan seasta. Tapahtuma on hyvin kansainvälinen. Pääjuhla PIG on tänään, lauantai-iltana.
Berliinissä vietetään tänä viikonloppuna Folsom Europe -tapahtumaa. Ainakin parikymmentä suomalaista on jo tavattu juhlakansan seasta. Tapahtuma on hyvin kansainvälinen. Pääjuhla PIG on tänään, lauantai-iltana.
Euroopan suurin fetissi-ihmisten katutapahtuma, Folsom Europe, järjestetään syyskuun toisena viikonloppuna eli 8.-12.9.2011 Berliinin homokortteleissa Wittenbergplatzin metoaseman lähellä. Paikalle odotetaan n. 25 000 koti- ja ulkomaista vierasta.
Päivän iso uutinen kuultiin tänään Turussa, kun Tom of Finland -säätiön edustajat, mm. perustaja Durk Dehner ja Turun kulttuuripääkaupunki -projektin ihmiset esittelivät MSC:n väelle Tom of Finland -näyttelyä. Lisätietoa jäsensivuilla Prätkäposti-osuudessa ja puheenjohtajan haastattelussa
MSC-läisten tapahtuma Turussa alkaa tänään 20.8.2011 klo 14. Bussia Helsingissä odotellessa puheenjohtaja kertoi, mitä reissulla tapahtuu.