Bike Runin maisemissa on tänään taas järissyt. Toinen järistys oli aamuyöstä, ja nyt uudempi hieman ennen klo 14. Kuolleita on ainakin 10. (29.5.2012)
Viime viikonvaihteessa valittiin Chicagossa tämän vuoden International Mr. Leather. Voittaja ja perintömisterit ovat kaikki amerikkalaisia. Mr. Leather valittiin nyt 34. kerran.
Kohtalainen maanjäristys on heilutellut maisemaa Bolognan luoteispuolella tänä aamuna 20. toukokuuta 2012. Tämän vuoden Bike Run liikkuu samoissa maisemissa kesäkuun toisella viikolla.
Budapestissa ei ole ECMC-fetissikerhoa, mutta nyt ensi kertaa järjestetään yli 2 miljoonan asukkaan kaupungissa fetissiviikonloppu. Unkarilainen homolehti rohkaisee, että vihdoinkin on lupa panna oman fetissin mukaiset vaatteet päälle ja lähteä juhliin mukaan.
Jyväskylän yliopistossa Merja Kontinen on tehnyt kesällä 2011 opinnäytetyön Tomin miehistä. Hän on tutkinut maskuliinisuutta Tom of Finlandin teoksissa. Vuosikymmenien kuluessa Tomin miehet muuttuivat.
Tukholmassa Åsögatan 174 on uusi rompeliike Mr Mudd and Mr Gold. Paratiisi niille, jotka haluavat oikeaa tyyliä.
Wienissä toimii LMC Vienna. Selkokielellä se on Leather & Motorbike Community. C-kirjain on saanut uuden merkityksen: Community. Muilla kerhoilla se toistaiseksi tarkoittaa: Club.
MSC:n kevätkokouksessa kyseltiin, onko kirjanpito kokouspaikalla, jos jäsenet haluaisivat tutustua esim. kuitteihin. Tiedustelimme kahdelta asiaa tuntevalta: onko jäsenellä oikeus tutkia kirjanpito.
MSC:n kevätkokouksessa kyseltiin, onko kirjanpito kokouspaikalla, jos jäsenet haluaisivat tutustua esim. kuitteihin. Tiedustelimme kahdelta asiaa tuntevalta: onko jäsenellä oikeus tutkia kirjanpito.
Lauantaina 14.4.2012 Fenixissä pidettiin yhdistyksen kevätkokous. Vakioasioiden, kuten toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi puhuttiin mm. kokousten äänestyskäytännöistä.