ToE-kokouksessa oli mukana runsaat kymmenen henkeä: Tukholmasta, Kööpenhaminasta, Århusista, Oslosta, Tartosta ja Suomesta. Suomalaisia oli paikalla kolme. Haastateltavana on MSC Finlandin puheenjohtaja Ari.

Ari, olet ensimmäistä vuotta MSC:n puheenjohtajana, ja ilmeisesti jouduit heti kansainvälisen kokouksen puheenjohtajaksi?

Ei, kokouksen puheenjohtajana toimi Århusin edustaja Marco, joka on myös Top of Europen sihteeri. Isäntämaan edustaja toimi tämän kokouksen sihteerinä. Kokous pidettiin englannin kielellä.

Millaisia asioita käsiteltiin?

Tapahtuman pääasia oli, että vaihdetaan ajatuksia ja kerrotaan oman maan toiminnasta. Siihen kului suurin osa ajasta. Jokainen klubi kertoi, mitä viime vuoden aikana tapahtui, mitä suunnitelmia on tälle vuodelle, mitkä asiat ovat toimineet hyvin, mitkä huonosti. Siinä vaihdettiin mielipiteitä siitä, miten toimintaa voisi kehittää ja miten pärjätään, ja meille suomalaisillekin tuli hyviä näkemyksiä klubitoiminnan pyörittämisestä. Näitä asioita pohditaan eteenpäin MSC:n sisällä. Omia klubeja on Kööpenhaminassa, Århusissa ja Tukholmassa ja Oslossakin oma tila on käytettävissä. Virolaisilla ei ole omaa klubitilaa.

Oliko asioita, jotka tekivät sinuun vaikutuksen?

Minulle ensikertalaisena oli tärkeintä se, että saatiin naamatusten jutella ihmisten kanssa, tutustua heihin ja vaihtaa ajatuksia. Tähän saakka on käyty vuoropuhelua sähköpostin kautta, mutta nyt tietää, keitä on siellä toisessa päässä. Se oli kokouksen paras anti. Klubeilla on esillä samoja teemoja, kuten esim.dresscode: miten sitä on noudatettu ja miten paljon siitä joudutaan lipsumaan tai joustamaan. Tärkeää on myös, miten selvitään taloudellisesti.

Nyt olette matkalla päivälliselle Ravintola Hohtoon Sokoksen ylimpään kerrokseen. Mitä vieraille tarjotaan?

Siellä on buffet-pöytä. Tarkka menua en muista, mutta sieltä löytyy joka makuun herkkuja. Jälkiruoka nautitaan Don’t tell Mamassa, jossa on syntymäpäiväkakkua ja kuohuviiniä. Tässä menee pari tuntia päivällisellä, ja sitten kymmeneksi mennään Mamaan.

 

Haastatelu tehtiin lauantaina 21.5.2011 klo 18.40. Kuva: Päivällisvierailla on hieno näköala Helsingin ydinkeskustaan.

 

helsinkiasemaaukio