Jyväskylän yliopistossa Merja Kontinen on tehnyt kesällä 2011 opinnäytetyön Tomin miehistä. Hän on tutkinut maskuliinisuutta Tom of Finlandin teoksissa. Vuosikymmenien kuluessa Tomin miehet muuttuivat.

tom-telttailu

Tämä kuva on siltä ajalta, kun Suomessa vielä telttailtiin.

 

 

Tutkimuksessa on Tomin kuvissa esiintyviä mieshahmoja jaettu erilaisiin tyyppeihin.

 

1940-luvun miehet olivat kuin cat-walkilta kuvattuja. Oli muoditkkaat vaatteet ja akunis hipiä.

 

1950-luvulla kankaisten takkien tilalle tulivat nahkarotsit ja suorat tiukat housut. Huopahatun sijalla tulivat lippalakit. Kävelykengät vaihtuivat kääntövarsisaappaisiin. Etumuksessa ei näy vielä pullisteluja. Seksuaalinen halu on vain vihjailevaa.

 

1960-70-luvuilla tulevat farkut ja tiukka t-paita. Ruskean nahan sijalle on tullut musta nahka. Päässä on koppalakki. Saappaina ovat motoristin saappaat. On karvoja ja viiksiä. On harrastettu painonnostoa. Penis on alkanut kasvaa ja pullistelee housuissa.

 

1970-luvulla alkaa olla seksuaalisesta suuntautumisesta kertovia merkkejä mm. tatuoinneissa. On myös ruoskia, piiskoja ja käsirautoja. Paljasta pintaa on paljon. Vyö on palannut ja soljessa lukee TOM. Miesten ystävyys näkyy kuvissa. On estotonta eroottisuutta.

 

1980-luvulla Tomin miehestä on tullut aikuisempi ja partaisempi. Viikset ovat voimakkaat. Pulisonkeja on lähes kaikilla. On mustia nahkahousuja ja tiukkoja sivupussillisia housuja. Musta näkyy saappaissa, koppalakissa ja nahkatakissa. Ylisuuri penis on usein kultaisen leikkauksen kohdassa kiinnittämässä huomiota. Miesten välinen hellyys näkyy kuvissa. Tomlandiassa vallitsee kiintymys, ystävyys, lojaalisuus ja kumppanuus.

 

Tutkimuksen tekijän mukaan Tom of Finlandin teokset ovat oppimisen ja kasvatusoiminnan näkökulmasta tärkeitä nykytaiteen teoksia.Suvaitsevaisuuskasavatuksessa tarvitaan myös erilaisuudesta kertovaa taidekasvatusta.

 

 

Tutkimus on kokonaisuudessan netissä