Marraskuun 8.-10. päivinä Italian Padovassa järjestettiin tämän vuoden ECMC-vuosikokous. Nopealla aikataululla Leatherfriends Italia ja Leather Club Roma organisoivat tapahtuman,  jonka alunperin piti olla Sveitsissä. Mr. Italy, Francesco, valittiin uudeksi Mr. Leather Europeksi.

ECMC:n vuosikokouksen paikka muuttui pikavauhtia, kun sveitsiläskerhon Loge 70:n vastuuhenkilö kuoli yllättäen onnettomuudessa. Roomalaiskerhot lupautuivat järjestämään kokouksen Padovassa. Kaupunki on puolen tunnin junamatkan päässä Venetsiasta.

Tulopäivänä, perjantaina esiteltiin kymmenen Mr. Leather Europe –kilpailun kandidaattia Flexo Clubilla. Mukana oli myös Suomen edustaja. Lauantaina voi katsella joko Padovaa tai Venetsiaa. Sää oli aurinkoinen. Viralliset delegaatit saivat istua ECMC:n vuosikokouksessa.

Iltajuhlaan osallistui 160 miestä. Paikkana oli italialainen ravintola, hieno atmosfääri, runsas päivällinen ja hyvä palvelu. Välillä esittäytyivät mister-kandidaatit. Juryssa oli 21 henkeä, ja lisäksi yleisö sai esittää näkemyksensä tulevasta Mister Leather Europesta.

Kun valinnan hetki tuli, voiton vei Mr. Italia, Francesco. Edellisen vuoden mister ei ollut päässyt mukaan jakamaan palkintoja, vaan hän oli työmatkalla Aasiassa.

(lähteena mm. Hans Leutwylerin artikkeli)

Kuvat Leather Friends Italian sivulta (tarkentuvat klikkaamalla)

padova

padova2

Kun katsoo kuvia juhlakansasta, se koostuu pääasiassa eri-ikäisistä nahkamiehistä. Urheiluasuja ei näy lainkaan, muita fetissejä vain niukasti.

padova3