Turismi tuo omat ongelmansa. Tänään huhtikuun 1. päivänä 2014 Berliner Zeitung kertoo, että jatkossa neljällä keskustan bussilinjalla tulee olemaan pakollinen istuinpaikkavaraus etukäteen. Turistilaumat tekevät kaupungin ahtaaksi, ja tällä säädöksellä yritetään saada tilaan niille, jotka matkustelevat pitkäjännitteisesti.


Berliinin liikennelaitos BVG on kehitellyt oman tietojärjestelmän, ja se mahdollistaa ennakkovarauksen käyttöönoton. BVG muistuttaa, että lentoliikenteessä ja pitkänmatkan busseissa on paikkavaruas ollut käytössä jo pitkään.

Kaikissa niissä busseissa, joissa varaaminen otetaan käyttöön, kaksi kolmasosaa paikoista on etukäteen varattavia. Varauksen voi tehdä puhelimella jopa muutamaa minuuttia ennen bussiin nousemista. Jos joku istuu luvatta varatulla paikalla, henkilökunta auttaa istuimen tyhjentämisessä.

paikkavaraus
Bussilinjalla 192 kokeillaan toisenlaista mallia. Koska suurin osa matkustajista on eläkeläisiä, 55% paikoista on eläkeläisten käytössä. Muille suositellaan vaihtoehtoisia reittejä. Koululaiset pannaan kävelemään.

Onneksi nämä huhtikuun 1. päivänä 2014 kerrotut uudistukset tulevat voimaan vasta toukokuun alusta, eivätkä näin ollen vaikuta Berliinin pääsiäisjuhliin menevien vieraiden matkustelumukavuuteen. Koko juttu vaikuttaa kuin pilailulta, mutta se on kerrottu arvovaltaisessa lehdessä huhtikuun alussa! Uskokoon ken tahtoo.

http://www.berliner-zeitung.de/berlin/neuerung-bei-der-bvg-platzreservierungen-ab-mai-auch-im-bus,10809148,26713526.html