MSC:n saunaillassa jututettiin yhtä MSC Finlandin perustajajäsentä. Tässä nettiin kootussa haastattelussa hänestä käytetään nimeä Tarmo (nimi muutettu). Hän kertoi, millaista elämä oli silloin 1960- ja 70-luvuilla.
Tarmo löysi homoelämän
Oli kaunis kesä, vuonna 1966. Tarmo sai vihjeen eräältä luokkatoveriltaan, joka oli töissä Seurasaaressa: “Siellä liikkuu homoja”. Tarmolla oli Vespa, siis keula kohti Seurasaarta. Sieltä seuraa löytyikin. Tarmo huomasi heti, että se on vilkas paikka, todellinen kulttuuripuisto. Uusi tuttava takaistuimella ja Vespalla ajettiin Lehtisaareen. Se oli ns. eka kerta. Seurasaaressahan on myös naku-uimala. Se oli vilkas 1970- ja 80-luvuilla. Mutta sitten naturisteille tuli Pihlajasaari.
Siihen aikaan ravintolaelämää oli Uudella Ylioppilastalolla, kolmannessa kerroksessa, Ravintola Hansassa. Se oli kulttuuriravintola, jossa kävivät mm. Ojaharju ja Saarikoski, mutta oli siellä homojakin. Pöydissä oli valkeat liinat. Valentin Vaalalla oli siellä vakiopöytä. Hansa lopetti vuonna 1968. Se oli kulttuuriskandaali. Mm. kalusteet lojuivat muutaman päivän Mannerheimintiellä.
Väki oli alkanut käydä myös Vanhan Kellarissa. Tarmo kertoo, että Vanhan portsarit olivat homoja kohtaan hyvin töykeitä ja vittuilivat, ja sen takia hän ei siellä käynyt, vaan valitsi mieluummin Hansan. Hansassa toivotettiin tervetulleeksi. Pampam tuli suosioon vähän myöhemmin1970-luvun vaihteessa. Tarmo oli siihen aikaan töissä Pampamin yläpuolella samassa talossa, eri firmassa.
Ravintola Hansa oli tämän talon kolmannessa kerroksessa Mannerheimintiellä Forumia vastapäätä.
Runsaasti ulkoilua
Ulkopaikoista keskeisin oli siihen aikaan Kissalankuja Mannerheimintien alapuolella, nykyisen Kiasman vierellä. Siinä oli suosittu ulkotapaamispaikka ja käymälä. Huonojalkaiset pääsivät autolla oviaukolle asti. Tarmo sai vinkin paikasta, ja meni heti käymään. Siellä oli juuri silloin pistäytymässä myös hänen entinen saksanopettajansa.
Toinen suosittu paikka oli Bottaa vastapäätä puistossa. Se oli hieno pömpeli. Johanneksen kirkon vieressä oli yksi kohtaamispaikka. Tarmo muistaa vielä kivan illan kirkon porstuassa, ei pääovella vaan sivulaivan syvennyksessä.
Vuonna 1967 Tarmo asui Perämiehenkadulla Punavuoressa. Merenkulkijoiden muistomerkin ja ikuisen liekin ympärillä oleva puisto oli tärkeä paikka. Jotkut kutsuivat sitä Kirsikkapuistoksi. Siellä oli hauska käydä kävelyillä. Puinen pömpeli purettiin 1970-luvun alussa, ja siihen se ilo kuoli. Kirsikkapuistossa oli keltakukkaisia pensaita, joiden kukinnoista lähti voimakas spermanhajuinen aromi. Samoja pensaita on ollut mm. Linnanmäen Sturenkadun puoleisessa puistikossa.
Myös Kaivopuisto ja Ursinin kalliot olivat suosittu ulkoilupaikka, vaikkei siellä ollutkaan mitään pömpsää. Oli kuitenkin esim. kallionkoloon hakatut portaat. Siinä oli yöllä hyvä näkösuoja. Louhittu rappu on edelleen olemassa.
Espan kultakausi oli jo ohi. Se kuului vanhempaan aikaan. Haapaniemen kenttä tuli 1970-luvulla. Siellä nähtävyytenä oli punatiilinen pömpsä. Hämeentietä oli levenetty, ja levennyksen alle jäi hämäriä syvennyksiä tilapäisiä kävijäitä varten.
Jennyn teehuone oli Stadionin lähellä jo 1950-luvulta alken, mutta se nousi laajemmin suosioon vasta 1970-luvulla, kun liikenne Kissalankujalla lopahti. Siihen saakka oli oltu paljon keskustassa, mutta 1970-luvun alussa levittäydyttiin etäämmälle keskustasta.
Lintsin kallioilla oli liikennettä, mutta se oli suosion huipulla myöhemmin, ehkä 80-90-luvuilla. Sen sijaan Mäntymäki nousi uuteen arvoon, kun Kissalankuja loppui. Paine purkautui Mäntymäen suuntaan. 1970 Mäntymäki ja sen ympäristö olivat jo vilkkaita, mutta seuraavina vuosina siellä alkoi olla jo tungosta.
Laaksossa alkoi myös vilkas liikenne. Tarmo asui joskus Vuosaaressa ja siellä oli omat paikat. Leirintäalueen kohdalla tien toisella puolella oli hyvä kohtaamiskoju ja toinen oli nykyisen Aurinkolahden kohdalla. Pirkkolassa oli lenkkeilijöille oma paikka. Se tosin räjäytettiin 1970-luvun lopulla.
Väkivalta
Mitään erityisiä ikävyyksiä Tarmo ei kokenut noina vuosina. Hän oli käynyt koulunsa Helsingissä ja tunsi kaupungin hyvin. Hän osasi pelata tapaamispaikoissa hyvin ja aisti vaaran paikat. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla alkoi liikkua jengejä homojen tapaamispaikoissa. Gay Gambrinin edessäkin varoiteltiin jengeistä. Gambrini aloitti 1984. Ennen 1970-lukua ilmeisesti saatiin olla aika rauhassa. 1980-luvun lopulla oli neljä raakaa homomurhaa. “Mummon” murha on edelleen selvittämättä. Mummo oli sen ajan drag-tähti, oikealta ammatiltaan lihakauppias. Hyvin raaka oli Punavuoressa asuneen surma, ainakin 60 puukoniskua. Tekijä löytyi myöhemmin Kotkasta, kun hän oli kehuskellut tappaneensa homon.
Tarmo ei joutunut ikäviin tilanteisiin. Hänellä on tähän oma teoria: väkivallantekijät olivat yleensä aika nuoria ja hän taas ei ole lainkaan kiinnostunut nuorista eikä siis lyöttäytynyt nuorten seuraan. Surmatut ehkä ottivat riskin. He löysivät nuorta seuraa esim. asemalta tai kadulta ja veivät kotiinsa.
MSC:n perustaminen
Tarmo tutustui Leekuun 1970-luvulla. Vuonna 1975 hän ajeli moottoripyörällään Laakson maisemissa ja siellä toinen motoristi eli Leeku ehdotti, että perustetaan suomalainen nahka- ja prätkäkerho. Ruotsiin oli juuri perustettu oma kerho, SLM Sweden. Sieltä saatiin luettavaksi heidän kerholehtiään. Leeku oli jonkinlainen yhdyshenkilö. Hän kai kävi silloin tällöin Tukholmassa.
Sovittiin, että kokoonnutaan Tarmon luo Porvoon lähelle syyskuussa 1975 suunnittelemaan prätkäkerhon sääntöjä ja toimintaa. Kahden päivän ajan oltiin yhdessä ja tehtiin pohjatyötä. Paikalla oli ainakin Leeku eli MSC Finlandin ensimmäinen puheenjohtaja. Turusta oli yksi kaveri ja hänen kumppaninsa. Oli myös yksi kaveri Myllypuropsta, mutta hän asuu tällä hetkellä maalla eikä taida olla kerhon jäsenenä. Oli hyvä syyskuun sää ja mukava viikonlopputapaaminen. Perusajatukset saatiin koottua, ja siitä oli helppo siirtyä prätkäkerhon toteuttamiseen. Koska aktiivit ajoivat moottoripyörällä, koko kerho lähti liikkelle prätkäkerhona.
Varsinainen perustamiskokous oli Ruskeasuolla opiskelijasaunassa 21.2.1976. Se oli virallinen perustamiskokous. Ennakkotyö oli tehty, joten perustamiskokous sujui rivakasti. Paikalla oli n. 10 henkeä. Sana oli kiertänyt huhuna ja suusta suuhun. Mm. Hasse oli alkuvaiheessa aktiivinen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuoli keuhkosyöpään.
Leeku oli ahkera Prätkäpostien tekijä.Hän oli koulutukseltaan graafikko. Ensimmäisenä vuonna ilmestyi 12 Prätkäpostia. Toiminta oli spontaania. Kokoonnuttiin ainakin Kultakauhassa, ja joskus 1970-luvun lopulla mm. Ruoholahdessa Kantiksen kellarissa. Välillä oli kassa kateissa, mutta siitä huolimatta tilinpäätös hyväksyttiin.
Tom of Finland tuli jäseneksi suunnilleen 1977. Hän ei ollut perustajajäsen, mutta hän oli aktiivinen. Mm. Kantiksen kellariin hän raahasi kaitafilmiprojektorin ja näytti amerikkalaisia 8 millin filmejä. Tom tilaili niitä postitse. Tom of Finland meni itse Amerikkaan ensi kerran 1978.
Tarmo muutti maalle ja jäi pois kerhon toiminnasta, koska talon kunnostaminen vei paljon aikaa. Hän tuli takaisin aktiivisemmin, kun saatiin oma kerhotila Vilhovuorenkujalle 1983.
Vilhovuorenkujalla oli ensimmäinen kerhotila, matalassa keskiosassa, toisessa kerroksessa. Pienet kaari-ikkunat
