Tämän kesän ECMC Bikerun ajetaan entisen itäisen Saksan alueella. Lähtö Berliinistä oli tiistaina 30.7.2013, ja päätepiste on Dresden ensi viikonloppuna 4.-5.8.2013. Suomesta on mukana kuusi motoristia.

Bikerunin pääkohteena on Puolan, Saksan ja Tsekin rajojen yhtymäkohta Kakkois-Saksassa. Ollaan Saksin osavaltiossa. Se on vuoristoista seutua. Siinä kulkee Riesengebirgen vuorijono. Korkein paikka on Tsekin puolella 1600 metriä merenpinnasta. Elbe-joen alkulähde on samoilla seuduilla. Tänä kesänä Elbe oli yksi niistä joista, joissa oli ankara tulva. Vedet olivat peräisin Riesengebirgen vuoristosta.

Berliiniläinen BOG-kerho (motoristit ilman rajoja) järjestää Bikerunin. Neljä yötä majoitutaan Oybinissa, kolmen maan rajalla. Päiväretkiä tehdään Böömin maisemiin, Saksin osavaltioon ja Sleesiaan. Historia, luonto ja kulttuuri ovat vahvasti esillä. Kaikkiaan 130 motoristia on ilmoittautunut mukaan. Historiasta sen verran, että suomalaisiakin taisi olla mukana, kun 30-vuotisen sodan aikaan ruotsalaiset sotajoukot ryöstelivät alueen kaupunkeja. Praha säilyi hävitykseltä.

Kolmen maan yhteinen rajapiste (youtube-video):

 

Bikerunin lopputilaisuudet pidetään Dresdenissä. Siellä paikallinen LC Dresden -kerho on valmistautunut ottamaan kansainvälisen motoristijoukon vastaan. Ohjelmassa on mm. kiertokäynti Dresdenin historiallisessa keskustassa. Toisen maailman sodan loppumetreillä helmikuussa 1945 liittoutuneet pommittivat Dresdenin lähes kivimurskaksi. Kuolleita oli kymmeniä tuhansia. Joitakin vuosia sitten saatiin valmiiksi Dresdenin tunnetuimman nähtävyyden, Frauenkirchen restaurointityöt. Kirkon vihkiminen välitettiin myös Suomen tv:ssä.

 

Paikallisella LC Dresden-fetissikerholla on oma kerhohuoneisto Bunker. Siellä otetaan vastaan kansainväliset Bikerun-vieraat.