Kaarinan kaupunki osallistuu Tom of Finlandin juhlintaan seminaarilla. Siinä tarkastellaan Tomia historiallisena henkilönä, pornon vai taiteen tekijänä ja osana taidehistoriaa.

”Tom palaa kotiin” on teemana Turun kulttuuripääkaupunki -projektin näyttelyssä, joka avautui tammikuun puolivälissä. Silloin valiteltiin, että oikeastaan Tom oli kaarinalainen. Kaarina on kaupunki Turun kyljessä. Tosin se koulu, jossa Tom lapsuutensa asui, on alueliitosten yhteydessä joutunut Turun puolelle.

 

Nyt Kaarina tekee oman osansa tässä näyttelykokonaisuudessa. Lauantaina 7.5.2011 pidetään Tuorlan auditoriossa seminaari Tomin elämästä ja merkityksestä. Tomin vaiheita tutkinut Kati Mustola kertoo ensin Tomin elämänvaiheet. Sen jälkeen Harri Kalha pohtii: Pornoa vai taidetta? Tom of Finland ja viivan halu. Iltapäivällä Berndt Arell selvittelee Tom of Finlandin asemaa taidehistoriassa. Lopuksi katsotaan Ilppo Pohjolan dokumentti Tomista.

 

http://www.kaarina.fi/tiedotteet_media/etusivun_tiedotteet/fi_FI/ToF/