Eilen illalla vietettiin Don’t Tell Mamassa ToE-kokouksen iltajuhlaa, ja se oli samalla MSC Finlandin 35-vuotisjuhla. Oli kakkua ja kuohuviiniä ja tietenkin juhlapuhe.

Eilen illalla oli DTM:n yläkerrassa kansainvälistä meininkiä, kun ToE:n delegaatit olivat mukana iltajuhlassa. Suomalaisia nahka- ja fetissimiehiä oli mukana runsaasti. Illan kohokohta oli juhlapuhe, jonka piti MSC:n puheenjohtaja. Ari kertoi puheessaan, miten äskettäin on oltu yhteydessä MSC Finlandin jäseneen numero 1, eli Tomiin. Hän on eri Tomi kuin Tom of Finland. ToF tuli jäseneksi vasta pari, kolme vuotta myöhemmin.

Tomi oli kertoillut MSC:n perustamisvaiheista vuonna 1975. Varsinainen perustamiskokous oli Porvoon ulkopuolella lauantaina 13. syyskuuta 1975. Syksyllä tulee siis 35 vuotta täyteen. Nyt juhlitaan hieman ennakkoon. Finlandizationin yhteydessä tehdään saunaretki samaan paikkaan Porvoon ulkopuolelle.

Göteborgista kotoisin olevalla Svenillä oli suuri vaikutus yhdistyksen syntyyn. Hän oli käymässä Tomin luona heinäkuussa 1975. Hän toimi jonkinlaisena katalysaattorina. Kerho sai nimen SLM Finland. Kiitos MSC:n syntymisestä kuuluu siis Tomille ja Svenille.

Alussa kerholaisia yhdisti kiinnostus nahkaan, farkkuihin, saappaisiin ja univormuihin. Myöhemmin tulivat moottoripyörät, SM ja monet muut mielenkiinnon alueet. Dresscodesta puhuttiin silloin ja puhutaan edelleen. Yhteisöllisyys on tärkeä yhdistävä tekijä. MSC herättää kiinnostusta. Tänä keväänä on tullut runsaasti uusia jäseniä, nuoria ja vanhempia. Ja kun puhutaan MSC:stä, on muistettava, että Tom of Finland oli MSC:n kunniajäsen ja tärkeä brändin luoja.

Näiden juhlapuheiden jälkeen nautittiin kuohuviinit ja täytekakkua, jonka valmistaja Hanna oli taas loihtinut hienon MSC-aiheisen täytekakku-taideteoksen.

(22.5.2011)

msckakku