Karhut näkyvät yhä enemmän. Viikko sitten Helsingin Sanomien Nyt-liite kertoi Kallion kaupunginosan karhuista. Jutussa mainittiin Teuvo Hakkarainen karhunnäköisenä heteromiehenä. Teukka pahastui ja nyt Teukan puheita selvitellään jo eduskunnassa. Kaikkialla Euroopassa karhut ovat nousussa.

Karhu-alakulttuuri on viime aikoina näkynyt entistä enemmän. Kölnissä on marraskuun viimeisellä viikolla kansainvälinen German Bear Pride 2011 eli karhujen prideviikko (22.-27.11.2011). Kölnin ylipormestari toimii suojelijana. Perjantai-iltana on vastaanotto kansainvälisille ryhmille. Karhupiireissä näkyy kahtiajako: lännessä ollaan kulutusorientoituneita juhlamielisiä karhuja, Etelä-Eurooopassa ja Lähi-Idässä osallistutaan näkyvästi poliittiseen vaikuttamiseen. Vastaanotolle on kutsuttu myös näitä eteläisiä ja itäisiä ryhmiä tai yksittäisiä henkilöitä, mm. Belgradista, Ugandasta, Iranista, Jemenistä ja Saudi-Arabiasta . Monissa näistä maista ei voi muodostaa ryhmätoimintaa. Pahimmillaan uhkaa kuolemanrangaistus.

 

Eri puolilla Keski-Eurooppaa valitaan myös uusia Mister Beareja. Nürnbergissä valittiin juuri frankkien Mr. Bear ja Kölnin juhlilla valitaan Mr. Bear Germany 2012. Ehdokkaita on ainakin kuusi.

mr-bear-germany2912

 

Menneen vuoden Mr. Bear Germany 2011 André kertoo, että vuosi oli varsin vilkas. Tuli käytyä mm. Folsom Europessa Berliinissä, Oktoberfestillä Münchenissä, Kölnin Pridellä, Hampurin nahkatapaamisessa,  ym. ym. Koko vuoden hän on ollut mukana PLAY SAFE PLEASE –turvaseksikampanjassa. Hän on kumipuvussaan nyt lähes jokaisen baarin seinällä turvaseksijulisteessa.

 

André kantaa erityistä huolta siitä, että homopiireissä on paljon sisäistä suvaitsemattomuutta. Kaikki saksalaiset Misterit ovat yhteisesiintymisillään koettaneet korostaa, että meitä on homopiireissäkin monenlaisia.

 

Seuraava iso karhutapahtuma on Madridissa MadBear Event (06.-11. 12.2011).

madbear

 

Tässä muutama äskettäin valittu Mister Bear: Frankkien Mister Bear Nürnberg

frankkien-mr-karhu

 

Marburgin Mister Bear

 

marburginmrbear

 

Kölnin Bear Priden juliste on Ralf Königin käsialaa

bearpridejuliste