MSC:n perinteinen pikkujoulu oli Bar Fenixissä lauantaina 3. joulukuuta 2011. Juhlaväkeä oli runsaasti. Nykyinen puheenjohtaja Ari piti tällä erää viimeisen virallisen puheen. Ensi vuonna jatkaa Magnus puheenjohtajana. Illan aikana muistettiin joitakin aktiivisia klubilaisia. Ja kaikille oli tarjolla herkkuja.

joulu3

 

35-vuotisjuhlavuosi on mennyt hyvin. Kerhoilloissa on ollut paljon kävijöitä. Jari esitti MSC Finlandin hallituksen puolesta kiitokset nyt sivuun siirtyvälle puheenjohtajalle. Jäseniltä on tullut paljon hvyää palautetta, kun puheenjohtaja on kerhoiltojen jälkeen sähköpostiviesteissä raportoinut illan tapahtumia. Puheenjohtaja on myös ottanut kerhoilloissa isännän roolin ja kierrellyt ihmisten joukossa juttelemassa.

 

Pasi kiitti omassa tervehdyksessään kahta aktiivista ihmistä heidän työpanoksestaan. He ovat Jari ja Tapio. Aina, kun on tarvittu käsiä tekemään jotain, Jari ja Tapio saapuvat paikalle.

 

Jo vuosien ajan on toivottu, että yhdistyksen varoja kohdennetaan mahdollisimman paljon jäsenistön hyväksi. Puheenjohtaja Ari on tänä vuonna ideoinut monenlaisia pieniä ja suuria tapahtumia, joihin varoja voi käyttää. Toimintaa on ollut.

joulu2

 

Kiitokset Timolle

Erityisen kiitoksen sai MSC:n edellinen  puheenjohtaja Timo, joka tuli puheenjohtajaksi vuonna 2004. Silloin kerhon kassa oli tyhjä ja edessä oli ECMC:n vuosikokouksen eli AGM:n järjestäminen ja seuraavana vuonna Bike Run -järjestelyt. Kansainvälisen vuosikokouksen lempinimeksi oli tullut “Kiss of Death”, koska se kerho, joka kokouksen järjesti, joutui yleensä suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Kummallisella tavalla kaikesta tästä Suomessa selvittiin, vaikka lähtökassa oli alle viisi euroa! AGM-vuosikokouksessa MSC Finland ehdotti, että tulevaisuudessa tapahtuman järjestävälle kerholle annetaan 1000 euron tukipaketti. Se oli tärkeä päätös, joka on voimassa edelleen. Kun meidän kerhomme sai tukipaketin, loppubudjetti vuonna 2004 oli plus-miinus nolla.

Timo tuli mukaan MSC:n hallitukseen vuonna 2002. Pian on kymmenen vuotta täynnä. Puheenjohtajuusaikanaan hän luotsasi yhdistyksen toimintaa niin, että nyt tullaan kohtalaisen hyvin toimeen. Timolle luovutettiin lahjana ansiokkasta toiminnasta kiiltäväpintainen metalllinen koristelautanen.

lautanen

 

Uusi puheenjohtaja astuu ohjaimiin

 

Magnus tuli kerhon jäseneksi vuonna 1986. Silloin oli juuri avattu Pihlajatien kerhotila. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet valittiin puheenjohtajaksi, ja hän toi kerhon kaapista julkisuuteeen. Kerho liittyi myös Setan jäsenjärjestöksi. Yhdistyksellä on ollut kolme kerhotilaa. Silloin aikoinaan ei ollut ravintoloita tai baareja, joissa olisi voinut kokoontua. Nyt on onneksi saatu järjestymään kerhoiltoja keskustan baareissa.

Lopetteleva puheenjohtaja Ari kuitenkin kannusti kerhotilan hankintaan, koska baarit asettavat myynnille minimirajan, ja jäsenistö on ollut aika säästeliästä alkoholin kulutuksessa. Toinen kerhotilan merkitys on siinä, että pienryhmätoiminta saisi ehkä uutta vauhtia.

 

Magnus kaipaa vielä jotain muutakin ohjelmaa. Silloin tällöin voisi olla esim. yhteinen brunssi.

 

Seinillä virkattuja peniksiä

 

Fenixissä on jatkuva taidenäyttely. Nyt seinillä oli Marko Suomen virkattuja peniksiä. Tai tarkemmin sanottuna ne ovat pitsiä. Marko Suomi on maalta. Hän on etsinyt netistä seuranhakuilmoituksista kalujen kuvia, ja niistä on syntynyt kauniisti kehystettyjä pitsitöitä.

 

,