Berliinin kahden nahka- ja fetissikerhon välit ovat olleet tulehtuneet jo lähes kymmenen vuoden ajan. Nyt on hierottu sovintoa, ja Berliinin pääsiäisjuhla pidetään yhteisvoimin, eikä kahtena eri versiona. Painettuja ohjelmiakin on vain yksi.

BLF eli Berlin Leder und Fetisch e.V. perustettiin pääsiäisenä 1998. Vuonna 2000 se hyväksyttiin ECMC-kerhoksi. Se alkoi järjestää Berliinin pääsiäistapahtumaa, josta on muodostunut tärkeä kohtaamispaikka myös muille kuin saksalaisille. Viimevuonna arvioitiin, että ainakin 10 000 miestä saapui pääsiäiseksi Berliiniin.

Toinen Berliinin nahka- ja fetissikerho on BOG, Bikers ohne Grenzen (“motoristit ilman rajoja”). Se perustettiin 2000-luvun alkupuolella. Kun se pyrki ECMC:n jäseneksi 2006, kävi ilmi, että BLF yritti kaikin keinoin estää BOG:n jäsenyyden. Ilmeisesti ei haluttu toista berliiniläistä kerhoa jakamaan kakkua. ECMC-kokouksen tapahtumat muistetaan skandaalina.

Vihanpitoa on jatkunut näihin vuosiin saakka. On ollut kahdet pääsiäisjuhlat, on valittu kaksi misteriä ja on vierailtu kaksissa bileissä. BOG aikoinaan syntyi niin, että osa BLF:n jäsenistä jätti kerhon ja perusti uuden. Se oli alku riitelylle. Matkan varrella on mm. käyty erilaisia oikeustaisteluja.

 

Tänä vuonna tilanne muuttui. Pääsiäistapahtuman pääjärjestäjä on BLF, mutta laajassa ohjelmavihkosessa on myös BOG:n järjestämät tilaisuudet. Molemmat klubit ovat juuri nyt suurten muutosten kourissa. BLF kertoo, että tänä vuonna ei valita German Mister Leather 2014:a kerhon sisäisen tilanteen takia. Myös BOG on joutunut uusimaan organisaatiotaan, kun avainhenkilö talvella odottamatta kuoli. Alkoi löytyä halua yhteistyöhön, kun tuli uudet henkilöt päättämään asioista. Nyt yritetään lopettaa keskinäinen kilpailu ja nokittelu. BOG yrittää keskittyä avainosaamiseensa eli motoristien toimintaan. Myös BLF:ssä ollaan tyytyväisiä uuteen tilanteeseen. Kerhon hallitus on uusiutunut, ja tästä rauhan kaudesta hyötyvät eniten Berliiniin saapuvat pääsiäisvieraat.

http://www.blf.de/cms/media/downloads/files/easter-booklet-2014.zip

 

msc-berlin

Berliinin pääsiäisellä on pitkä historia. Ensimmäinen kansainvälinen nahkatapaaminen Schwules Ledertreffen oli jo vuonna 1974. MSC Berlin perustettiin 1975, ja se hoiti pääsiäisjuhlien organisoinnin siitä alkaen. 1990-luvulla Berliinin pääsiäistapaaminen järjestettiin joka toinen vuosi.