Virolaisen LMC Estonia -klubin puheenjohtaja on Jaak eli suomalaisittain Jaakko. Hän asuu Tartossa, eikä ole pitkän matkan vuoksi käynyt Suomessa montakaan kertaa. Jaak kertoo LMC Estonian toiminnasta.


LMC Estonia on pieni yhdistys. Heillä on ympäri Viroa 18  jäsentä. Heillä ei ole omaa klubitilaa. Jäsenet kutsutaan yhteen pari kertaa vuodessa juhliin, ja sitä varten vuokrataan jokin kokoontumistila. Viime vuosi meni sillä tavoin heikosti, että kesällä oli tarkoitus järjestää kesäleiriviikonloppu eräässä saaressa, mutta se muodostui hankalammaksi kuin aluksi ajateltiin. Osanottajia leirille ei ollutkaan tarpeeksi, ja viikonlopun ohjelma jouduttiin peruuttamaan. Vuoden lopulla oli yhteinen, hauska pikkujoulujuhla Tallinnassa eräässä baarissa. Siellä kävi joulupukki ja kaikki saivat lahjoja. Jokaisen piti kuitenkin esittää joulupukille jotain, lukea runoja, laulaa lauluja tai jotain muuta. Juhlasta pidettiin kovasti.

Tänä vuonna kesäleiri on jälleen ohjelmassa heinäkuun lopulla. Paikka on Etelä-Virossa Setumaalla. Se on Venäjän rajaa vasten oleva maakunta, joka on tunnettu mm. lauluperinteestään. Leiriohjelmaan kuuluu iltanuotio, yhdessäoloa, ehkä sauna. Yksityiskohdat leiriviikonlopusta ovat vielä auki, mutta kesäkuun alussa tiedetään tarkemmin, mitä on ohjelmassa, miten sinne mennään ja mitä maksaa. Suomalaisetkin ovat tervetulleita mukaan. Virolaisklubissa on yksi Tallinnassa työskentelevä suomalaisjäsen ja hänkin on kertonut olevansa kiinnostunut viikonloppuleiristä.

Jaak on LMC Estonian presidentti. Viron valtiollakin on oma presidentti, ja nyt elokuussa eduskunta eli Riigikogu valitsee uuden presidentin.

Tallinnassa asuvat klubin jäsenet käyvät aika paljon Helsingissä. Täällä pistäydytään melkein kerran kuussa. Helsinkiin on hauska tulla viettämään viikonloppua. Jaak itse asuu Tartossa, ja Helsinki on sen takia vieraampi.